Omena-aurajuustoperunat

Viikonlopun tärkeimpänä agendana on ollut syödä ja nukkua hyvin!

Kun yhdentoista tunnin yöunet oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä, syömäpuoli alkoi kauppahallista mieleisten pääraaka-aineiden valinnalla. Toiselle lihaa, toiselle kalaa. Lisukkeeksi valikoitui sesonkiherkkua ruusukaalia, pannulla paistettuna ja hunajoituna, sekä aurajuustoiset kermaperunat. Perunagratiini höystettiin vielä omenalla, koska syksy – ja koska aurajuusto rakastaa makeampia makupareja. Niistä koostui simppeli mutta sitäkin herkumpi lauantailounas!

omena-aurajuustoperunat

(3 annosta)

  • 300 g perunaa
  • 1 keskikokoinen hapan omena
  • 2 dl (kaura)kermaa
  • 100 aurajuustoa
  • suolaa ja pippuria

Kuori ja viipaloi perunat. Viipaloi myös omena. Voitele kolme annosvuokaa tai yksi hieman suurempi uunivuoka öljyllä. Lisää vuokien pohjalle kerros perunaviipaleita ja rouhaise päälle suolaa ja pippuria. Lisää päälle kerros omenaviipaleita sekä murusteltua aurajuustoa. Jatka näin, kunnes vuoka on täysi, jätä päällimmäiseksi aurajuustoa. Jaa kerma annosvuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s