Pikainen tonnikalapasta

Superhelteillä olen välttänyt uunin ja lieden käyttämistä kuin ruttoa. Silloin kun en ole turvautunut ulkoruokintaan, on hengen pitimiksi valmistunut kaikkea mahdollisimman nopeaa: voileipiä, salaatteja ja pikapastoja.

Hellepastojen saralla olen tietenkin suosinut sellaisia tapauksia, joissa kastiketta ei tarvitse kuumentaa tai paistaa laisinkaan. Spagetti vain keittymään ja “kastike”ainekset suoraan al dente -pastan sekaan. Tällä kertaa se tarkoitti kaikkea mitä jääkaapista löytyi eli punaista pestoa, tonnikalaa, kapriksia, oliiveja, rucolaa ja oreganoa. Nam!

(2 annosta)

  • 2 annosta spagettia
  • 1 tlk vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 2 rkl punaista pestoa
  • 1 dl mustia oliiveja
  • 2 rkl kapriksia
  • 2 kourallista rucolaa
  • 2 rkl silputtua tuoretta oreganoa
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 tl sitruunan raastettua kuorta
  • 1 tl chilihiutaleita
  • mustapippuria
  • (extra virgin -oliiviöljyä)

Keitä pasta al denteksi runsaasti suolatussa vedessä. Valuta pasta ja laita se takaisin kattilaan. Sekoita pastan joukkoon pesto, tonnikala, kaprikset sekä silputut oliivit, rucola ja oregano. Purista sekaan sitruunan mehua ja hieman sitruunan kuoriraastetta. Mausta chilihiutaleilla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa joukkoon loraus hyvää oliiviöljyä. Tarkista maku.

Advertisement

Tonnikalatäytteiset avokadot

Viime aikoina ruoanlaittoon ei juurikaan ole ollut ylimääräistä aikaa, minkäpä vuoksi nopeat lounaat ovat olleet suosiossani jopa viikonloppuisin. Tämä viidessä minuutissa valmistuva kevytlounas pelasti mm. eilen nälkäkiukulta ja -kuolemalta.

Tähän todelliseen pikalounaaseen tarvitaan vain pari syöntikypsää avokadoa, tonnikalaa, majoneesia sekä sekalainen setti mausteita ja muita höysteitä kaappien kätköistä. Taittavat lounasnälän nopeasti, mutta sopivat erinomaisesti myös alku- tai iltapalaksi!

  • 2 avokadoa
  • 1 tlk vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 3 retiisiä
  • 1 sellerinvarsi
  • 0,5 dl majoneesia
  • 1 rkl sitruunanmehua
  • 1 tl piparjuuritahnaa
  • tuoretta ruohosipulia ja persiljaa
  • suolaa ja pippuria

Halkaise avokadot kahtia ja poista niistä kivet. Pilko retiisit ja selleri, valuta tonnikala. Sekoita tonnikala, retiisit, sellerit ja majoneesi keskenään kulhossa. Mausta seos sitruunan mehulla, piparjuuritahnalla, silputulla ruohosipulilla ja persiljalla sekä suolalla ja pippurilla. Täytä avokadojen kolot tahnalla.

Tonnikala-avokadolämppärit

Lämpimät voileivät ovat varmasti osa jokaisen 80-luvulla syntyneen lapsuuden makumuistoja. Vehnäleipä kuorrutettiin mieleisillä täytteillä sekä aimo annoksella juustoa, joka yhdessä tomaatin kanssa poltti malttamattoman ruokailijan kitalaen. Lämppärit olivat eräänlainen spesiaaliherkku, jota nautiskeltiin pääasiassa viikonloppuisin.

Vaikka lämpimät voileivät kuulostavatkin vähän tunkkaiselta ja kuluneelta kasariklassikolta, huomaan aina tasaisin väliajoin kuitenkin palaavani tähän lapsuuden hittiherkkuun. Mistään viikonlopun kohokohdasta ei toki enää ole kyse, mutta lämppärit ovat nopeutensa ja helppoutensa ansiosta oivallista arki-illan purtavaa. Ja myönnetään: ovathan nämä edelleen aika hyviä! 2010-luvulle päivitettyihin lämppäreihin voi lastata kyytiin esimerkiksi sriracha-tonnikalaa, avokadoa, cheddaria ja korianteria.

tonnikala-avokaleivät

tonnikala-avokaleivät

Lämpimät tonnikala-avokadoleivät

  • 4 palaa ruisleipää
  • 1 tlk vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 1 rkl srirachamajoneesia
  • 1 pieni avokado
  • 2 tomaattia
  • 50 g cheddar-goudaraastetta
  • tuoretta korianteria
  • habanerokastiketta

Voitele leivät kevyesti voilla tai margariinilla. Sekoita tonnikala ja srirachamajoneesi keskenään. Pilko avokado ja tomaatit. Levitä tonnikalatahna leiville ja laita päälle avokadoa ja tomaattia. Ripottele leipien päälle juustoraastetta ja paista leipiä 200-asteisessa 10 minuuttia, kunnes juusto sulaa ja kuplii mukavasti. Ota leivät pois uunista. Ripottele leipien päälle silputtua korianteria ja lisää maun mukaan habanerokastiketta.

Spicy tuna -sushirullat

Perjantai-illan kunniaksi yhtä ikilempparia iltapalaosastolta: burriton muotoon kääräistyjä sushirullia!

Sushirullat ovat herkullista ja yllättävänkin kätevää pikkupurtavaa. Keitetään ja maustetaan sushiriisi, levitetään se täytteiden kera merileväarkille ja rullataan koko homma sievälle pötkölle. On helppoa, on hyvää, ja herkutteluruoaksi kohtalaisen kevyttäkin!

tonnikala-sushirulla

  • 5 merileväarkkia
  • 2 dl sushiriisiä
  • 1,5 rkl riisiviinietikkaa
  • sokeria, suolaa
  • 1 tlk vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 2 rkl srirachamajoneesia
  • 1,5 dl maissia
  • 1 avokado
  • 2 rkl kuivattua sipulirouhetta tai nacholastuja
  • tuoretta korianteria
  • tarjoiluun soijakastiketta ja wasabia

Keitä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta se riisiviinietikalla, suolalla ja sokerilla. Jäähdytä riisi. Sekoita tonnikala ja srirachamajoneesi keskenään kulhossa. Viipaloi avokado. Levitä riisi ohueksi kerrokseksi merileväarkille, kostuta tarvittaessa hieman sormia mikäli levittäminen tuntuu vaikealta. Levitä arkin toiseen reunaan vaakasuuntaan muutaman sentin päästä arkin reunasta tonnikalamajoneesi, maissit ja avokadoviipaleet. Ripottele täytteiden päälle sipulirouhetta tai murennettuja nacholastuja sekä silputtua korianteria. Halutessasi voit huljauttaa päälle vielä hieman chilikastiketta. Kääri rullalle ja katkaise rullat kahtia. Sekoita soijakastikkeen sekaan hieman wasabia ja nauti rullat wasabisoijan kanssa.

Lämpimät tonnikala-avokadotoastit

En tiedä mistä näitä mielihaluja aina kumpuilee, mutta minun oli jo pidemmän aikaa tehnyt mieli kunnon jenkkityylistä sandwichiä, kaikilla herkuilla täytettyä kerrosvoikkaria. Erityisesti mielessä pyöri sanat tuna avocado melt. Tätä visiota lähdin eräs päivä tällä viikolla sitten toteuttamaan!

Tämän herkkutoastin väliin päätyi tonnikalamajoneesia, avokadoa, cheddaria ja lehtikaalia. Leipä maistuu ilta- tai aamupalana ja ajaa oivallisesti myös pikalounaan virkaa.

tonnikala-avokadotoast

  • 4 palaa paahtoleipää
  • 1 tlk vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 1 rkl majoneesia
  • 1/2 avokado
  • 1 dl raastettua cheddaria
  • 2 lehtikaalin lehteä

Valuta tonnikala ja sekoita se majoneesin kanssa kulhossa. Viipaloi avokado. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja freesaa siinä silputtu lehtikaali. Siirrä lehtikaali syrjään ja pyyhkäise pannu. Levitä kahdelle paahtoleipäpalalle tonnikalamajoneesia. Laita päälle viipaloitua avokadoa, cheddaria sekä paistettua lehtikaalia. Laita paahtoleipäpalat kanneksi ja paina leipiä hieman kasaan. Kuumenna loraus öljyä pannussa paista leipiä molemmin puolin, kunnes leivät paahtuvat ja ottavat väriä itseensä ja juusto sulaa.

Tonnikala-avokadosalaatti

Arjessa tarvitaan ennen kaikkea nopeita, helppoja ja terveellisiä ruokareseptejä – mausta kuitenkaan tinkimättä. Tämä tonnikala-avokadosalaatti syntyy kymmenessä minuutissa, ja se sopii erinomaisesti kevyeksi iltapalaksi tai lounaaksi. On pelastanut minulta kiireisen arki-illan jos toisenkin!

Tämä salaatti on maukasta ja täyteläistä ihan tällaisenaan, mutta mikäli haluat salaatista hieman ruokaisamman ja vielä herkumman, voit lisätä joukkoon myös keitettyä pastaa tai fetajuustoa tai vaikkapa molempia. Tai aurinkokuivattuja tomaatteja, tai valkoisia papuja, kikherneitä, raejuustoa… Variaation mahdollisuudet ovat rajattomat!

tonnikala-avokadosalaatti

  • 1 iso avokado
  • 1 pieni punasipuli
  • 10 cm pätkä kurkkua
  • 1 tlk vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 2 kourallista rucolaa
  • 1 kourallinen tuoretta korianteria
  • 1/2 limen mehut
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • suolaa ja pippuria
  • (halutessasi fetaa/pastaa/molempia)

Paloittele avokado, sipuli ja kurkku. Valuta tonnikala. Revi rucola ja korianteri. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja purista joukkoon limen mehu. Sekoita joukkoon myös oliiviöljyä ja raastettu valkosipulinkynsi. Mausta suolalla ja pippurilla. Halutessasi voit lisätä salaattiin myös keitettyä pastaa tai fetajuustoa tai molempia.

tonnikala-avokadosalaatti

Tonnikalaa, avokadoa ja riisiä lime-soijakastikkeella

Yritän kerran, pari viikossa ihan asioikseni pitää kotona kalaruokapäivän. Homma on siinä mielessä vähän vaivalloista, että jos kalaa haluaa muussa muodossa kuin vakuumissa, pakasteena tai purkissa, on lähdettävä  hieman lähikauppaa pidemmälle tuoretiskin perässä.

Kun vonkale on kuitenkin saatu virvelöityä ostoskoriin, on ilmassa aina pientä juhlan tuntua. Tämä kenties maailman yksinkertaisin kalaruoka koostuu nopeasti paistetusta tonnikalasta, riisistä, avokadosta sekä Aasia-henkisestä lime-soijakastikkeesta. Tavattoman helppoa ja nopeaa, mutta silti ah niin hyvää!

tonnikalapihvi. avokadoa ja riisiätonnikalapihvi. avokadoa ja riisiä

(2 annosta)

  • 2 tonnikalapihviä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 avokado
  • 1 limen mehut
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl teriyakikastiketta
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 rkl riisiviinietikkaa
  • 1 tl srirachakastiketta
  • 1 rkl seesaminsiemeniä
  • 1 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
  • 1,5 riisiä

Sekoita limen mehu, soija, teriyaki, seesamiöljy, riisiviinietikka, sriracha, seesaminsiemenet ja korianteri keskenään kulhossa. Keitä riisi. Suolaa ja pippuroi tonnikalapihvit ja paista niistä pinnat kiinni pannulla öljyssä, max. pari minuuttia per puoli. Kala saa jäädä sisältä punaiseksi. Valele pihvejä lime-soijakastikkeella kääntämisen jälkeen ja nosta nopeasti pois pannulta, ettei kala jatka kypsy yli. Asettele tonnikalapihvit ja riisi lautaselle. Valele päälle loput lime-soijakastikkeesta. Ripottele päälle paloiteltua avokadoa ja halutessasi vielä seesaminsiemeniä ja silputtua korianteria.

Tonnikala-avokadonuudelit

Teemamme “nopeat ja helpot kesäruoat” jatkuu tonnikala-avokadonuudeleilla!

Tänään nälkä piti taltuttaa aurinkopäivän päätteeksi taaskin jollakin iisillä, “ainekset sekaisin ja ääntä kohti” -tyyppisellä ratkaisulla. Tämän ruuan kastike valmistui sillä välin kun nuudelit kypsyivät, eli helpolla päästiin kokkailun saralla tänäänkin. Vaikka tonnikala ja nuudelit kalskahtavat vähän pula-ajan ruoalta ja tuovat flashbackejä opiskeluajoilta, tuli tästä silti erinomaisen maistuvaa. Kiitos, nam ja jatkoon!

tonnikala-avokadonuudelit

(2 annosta)

  • 2 levyä leveitä munanuudeleita
  • 1 kevätsipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1/2 chili
  • pieni pala inkivääriä
  • loraus  oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunan tai limen mehua
  • suolaa ja pippuria
  • 0,5 dl tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa
  • 0,5 dl tuoretta minttua
  • 1 tlk MSC-sertifioitua vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 1 pieni avokado
  • seesaminsiemeniä

Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Silppa sipuli ja chili, raasta valkosipulinkynsi ja inkivääri. Laita ne kulhoon ja lorauta sekaan reipas huljaus oliiviöljyä sekä sitruunan tai limen mehu. Lisää silputu korianteri/persilja ja minttu ja rouhaise sekaan pari kierrosta suolaa ja pippuria. Lisää valutettu tonnikala ja paloiteltu avokado ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Sekoita lopuksi joukkoon nuudelit. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa/pippuria/öljyä/sitruunan mehua. Viimeistele annokset seesaminsiemenillä.

Tonnikala-merileväkääröt

Noin kahdeksan vuotta sitten iskin hampaani ensi kertaa sushiin. Se ei ollut rakkautta ensi haukkaamalla, mutta parin seuraavan vuoden aikana pääsin hiljakseen sushin makuun. Jossain vaiheessa sushia piti saada pari kertaa viikossa, jossain vaiheessa taas tuli tarvetta varioida perussushia sushisalaatilla, sushiburritolla ja ties millä.

Sushia tekee joka tapauksessa vielä vuosienkin jälkeen tasaisin väliajoin mieli. Äkisti iskevä akuutti sushinhimo on silloin ikävä vaiva, jos sushintekohommiin ei jaksa ryhtyä ja lähimpään sushiravintolaankin on liian pitkä matka. Pientä helpotusta olen tällöin hakenut tekemällä riisittömiä merilevätötteröitä, joiden sisään olen yleensä survonut tonnikalaa ja sekalaisia rehuja. Toimii nopeana iltapalana ja kevyenä lounaana vallan erinomaisesti – ja korvaa ainakin jossain määrin oikeaa sushia.

tunakääröt2

Tonnikala-merilevätötteröt

  • 4 merileväarkkia
  • 1 tlk vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 1 rkl majoneesia
  • 1 rkl srirachakastiketta
  • 1/2 ruukku lehtisalaattia
  • 1 avokado
  • 10 cm pätkä kurkkua
  • seesaminsiemeniä
  • soijakastiketta

Sekoita tonnikala, majoneesi ja sriracha keskenään Aseta merileväarkille diagonaalisesti lehtisalaattia, tonnikalamössöä sekä viipaloitua avokadoa ja kurkkua. Ripottele päälle seesaminsiemeniä. Kääräise tötterölle ja tarjoa soijakastikkeen kanssa.

 

Bataattiburgeri tonnikalapihvillä

Siitä on vierähtänyt tovi jos toinenkin, kun Emmi-Liia Sjöblomin bataattiburgerista tuli varsinainen nettihitti. Meikäläinen ei ole taaskaan turhia hötkyillyt asian kanssa – ensimmäiset bataattipurilaiseni paistelin lokakuussa. Sittemmin vahinkoa on kyllä otettu takaisin tehtailemalla näitä useampaankin otteeseen!

Viimeisin versioni hittihampparista sisälsi tonnikalapihviä ja kurkku-fenkoli-kaalisalaattia. Täytteillä ei sinänsä tunnu olevan suurempaa väliä, sillä joka ikinen bataattipurilainen on tähän mennessä ollut kerrassaan herkullinen. Höttövehnästä tehdylle hampparille tulee varmasti aina olemaan paikkansa ja hetkensä tässä maailmassa, mutta bataattisämpylää nassuttaessa en ole sitä osannut kaivata. Suosittelen viimeisiäkin matti- ja maijamyöhäisiä kokeilemaan NYT!

bataattiburger

Bataattiburgerit

  • 1 mahdollisimman pyöreä bataatti

Pese bataatti ja leikkaa siitä sentin paksuisia kiekkoja. Laita ne vierekkäin pellille ja lorauta päälle oliiviöljyä. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes ne ovat ruskistuneet hieman.

Kurkku-fenkoli-kaalisalaatti

  • 200 g kaalia
  • 10 cm pätkä kurkkua
  • ½ fenkoli
  • iso kourallinen ruukkulehtikaalia
  • 2 rkl majoneesia
  • 2 rkl maustamatonta jogurttia
  • 1 rkl limen mehua
  • 1 tl wasabitahnaa
  • suolaa, sokeria ja pippuria

Suikaloi kaali, kurkku, fenkoli ja lehtikaali. Sekoita majoneesi, jogurtti, limen mehu ja wasabi keskenään kulhossa. Sekoita majoneesiseos kasvisten joukkoon ja mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla.

Tonnikalapihvit (4 kpl)

  • 1 tlk vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 1 kananmuna
  • 0,5 dl Panko-jauhoja
  • 1 valkosipulinkynsi
  • pieni pala inkivääriä
  • 1 rkl tuoretta korianteria
  • limepippuria, suolaa

Riko tonnikalan rakenne haarukalla. Riko joukkoon kananmuna, lisää myös Panko-jauhot, raastettu valkosipulinkynsi ja inkivääri sekä silputtu korianteri. Mausta limepippurilla ja suolalla. Muotoile massasta pihvejä ja paista pannulla rasvassa molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Kokoa hamppari ja nauti.