Nyhtökaurabolognese

Uusi viikko polkaistaan käyntiin kunnon satsilla vegebolognesea!

Maanantai on just hyvä päivä valmistaa jotakin tuttua ja turvallista, aina hyvää perusruokaa. Bolognese taipuu kasvisversioksi esimerkiksi nyhtökauralla. Mitä pidempään kastikkeen malttaa antaa hautua, sitä makoisampaa tulee!

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipunkynttä
  • 2 sellerinvartta
  • 2 porkkanaa
  • 1 pkt nyhtökauraa (tomaatti-savupaprika-persilja)
  • 1 tlk (400 g) kuorittuja kokonaisia tomaatteja
  • 5 dl kasvislientä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 2 tl hunajaa
  • tuoretta oreganoa, timjamia ja basilikaa
  • mustapippuria ja suolaa

Silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja sellerinvarret. Pilko myös porkkanat ihan pieniksi kuutioiksi. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota sipuli ja valkosipuli siinä. Lisää sellerit ja porkkanat ja freesaa vielä muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle nyhtökaura ja pyöräytä sitä muutaman kerran pannulla. Kaada sitten joukkoon tölkkitomaatit ja kasvisliemi. Lisää tomaattipyre ja mausta punaviinietikalla, hunajalla, yrteillä, suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua hiljakseen puolisen tuntia. Tarjoa spagetin kanssa.

Advertisement

Pikainen tonnikalapasta

Superhelteillä olen välttänyt uunin ja lieden käyttämistä kuin ruttoa. Silloin kun en ole turvautunut ulkoruokintaan, on hengen pitimiksi valmistunut kaikkea mahdollisimman nopeaa: voileipiä, salaatteja ja pikapastoja.

Hellepastojen saralla olen tietenkin suosinut sellaisia tapauksia, joissa kastiketta ei tarvitse kuumentaa tai paistaa laisinkaan. Spagetti vain keittymään ja “kastike”ainekset suoraan al dente -pastan sekaan. Tällä kertaa se tarkoitti kaikkea mitä jääkaapista löytyi eli punaista pestoa, tonnikalaa, kapriksia, oliiveja, rucolaa ja oreganoa. Nam!

(2 annosta)

  • 2 annosta spagettia
  • 1 tlk vaaleaa tonnikalaa paloina öljyssä
  • 2 rkl punaista pestoa
  • 1 dl mustia oliiveja
  • 2 rkl kapriksia
  • 2 kourallista rucolaa
  • 2 rkl silputtua tuoretta oreganoa
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 tl sitruunan raastettua kuorta
  • 1 tl chilihiutaleita
  • mustapippuria
  • (extra virgin -oliiviöljyä)

Keitä pasta al denteksi runsaasti suolatussa vedessä. Valuta pasta ja laita se takaisin kattilaan. Sekoita pastan joukkoon pesto, tonnikala, kaprikset sekä silputut oliivit, rucola ja oregano. Purista sekaan sitruunan mehua ja hieman sitruunan kuoriraastetta. Mausta chilihiutaleilla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa joukkoon loraus hyvää oliiviöljyä. Tarkista maku.

Lohi-avokadopasta

Vanhasta kunnon avokadopastasta riittää aina uutta ammennettavaa!

Tällä kertaa vanha ruokatuttumme sai lisäpotkua jämäsavulohesta sekä kesäkavereista tomaateista, pinaatista ja kesäsipulista. Lopputulos? Täydellinen kesäpasta!

(2 annosta)

  • 200 g fusillia
  • 1 avokado
  • 150 g lämminsavulohta
  • 1 rs kirsikkatomaatteja
  • 1/2 rs tuoretta babypinaattia
  • 2 kevätsipulia varsineen
  • kourallinen tuoretta basilikaa
  • 1 dl raastettua parmesania
  • 1/2 lime
  • 1/2 chili
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria

Keitä pasta al denteksi runsaasti suolatussa vedessä. Ota keitinvettä talteen noin desin verran.

Paloittele avokado ja lohi. Halkaise kirsikkatomaatit ja silppua kevätsipulit, basilika ja chili. Huuhtele ja revi pinaatti. Purista kulhoon limen mehu ja lisää joukkoon avokado, tomaatit, kevätsipulit, basilika, pinaatti, parmesaaniraaste, chili sekä kunnon loraus oliiviöljyä. Rouhi sekaann myös reilusti suolaa ja pippuria myllystä. Lisää paloiteltu lohi sekä keitetty ja valutettu pasta. Lorauta joukkoon tilkka pastan keitinvettä. Tarkista maku.

Vuohenjuusto-pinaattipasta

Kasvimaa puskee pinaattia sen verran pontevasti, että tämän viikon agendalla on ollut keksiä etupäässä pinaattia sisältäviä ruokia.

Alkuperäisenä suunnitelmana oli valmistaa pinaatti-ricottapastaa, mutta koska kaupasta ei ricottaa löytynyt, sai vuohenjuusto ajaa asian. Tämä pikainen vuohenjuusto-pinaattispagetti valmistuu lähes itsestään, ja on vallan herkullista! Sitruuna ja yrtit leikkaavat muuten varsin täyteläistä ja kermaista kokonaisuutta.

chevrepastachevrepasta

(3 annosta)

  • 3 annosta spagettia
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • 1 kesäsipuli varsineen
  • 1 dl hapatettua kermaa
  • 1 dl pastan keitinvettä
  • 150 g pehmeää vuohenjuustoa
  • 2 dl tuoretta babypinaattia
  • 1 dl rucolaa
  • 2 rkl tuoretta oreganoa
  • 1 pieni sitruuna
  • suolaa ja pippuria

Keitä spagetti al denteksi runsaasti suolatussa vedessä. Ota keitinvettä talteen noin desin verran.

Silppua valkosipulinkynsi, sipuli, pinaatti, rucola ja oregano. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota valkosipulit ja sipulit siinä. Lisää pannulle keitetty spagetti, kerma sekä desin verran pastan keitinvettä. Sekoita joukkoon myös silputtu pinaatti, rucola, oregano sekä sitruunan mehu ja sekä noin teelusikallisen verran raastettua sitruunan kuorta. Kuumenna nopeasti ja murustele joukkoon vuohenjuusto. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sitruunainen parsa-broileripasta

Ruokakaupassa nälkäkuoleman partaalla ja mielessä tasan yksi kysymys: mistä päivän ateria mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti? Vastaus löytyi tänään alennusparsasta, valmiista grillibroilerista ja tuorepastasta.

Homma on valmista yhdessä hujauksessa: Samalla kun pastavesi kiehahtaa ja pasta kypsyy, grillibroileri nyhdetään siipaleiksi ja parsat paloitellaan ja paistetaan pannulla. Lisätään tuorepasta, purkillinen smetanaa tai ranskankermaa, maustetaan sitruunalla ja höystetään parmesaanilla ja rucolalla. Nopeaa ja takuuhyvää!

parsapasta.JPG

  • 200 g tuorepastaa
  • 1/3 kokonaisesta grillatusta broilerista
  • 250 g vihreää parsaa
  • 1 prk ranskankermaa tai smetanaa
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • 2 tl raastettua sitruunan kuorta
  • 0,75 dl raastettua parmesaania
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  • rucolaa

Kypsennä pasta suolalla maustetussa vedessä. Revi grillikana suikaleiksi ja ota sitä noin 1/3 talteen pastaa varten. Poista parsoista puumaiset tyviosat ja paloittele sitten parsat. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja freesaa parsat siinä. Kun parsat ovat hieman ruskistuneet ja pehmenneet, lisää pannulle kypsä pasta. Sekoita joukkoon ranskankema tai smetana, parmesaaniraaste sekä sitruunan mehu ja kuoriraaste. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi joukkoon revittyä rucolaa.

 

Katkarapu-herkkusienicarbonara

Klassinen pasta carbonara muuntuu ja muokkautuu moneksi. Tämän pastalegendan perusainekset – kerma, parmesaani ja munankeltuaiset – luovat ruoalle niin maukaan pohjan, että kaiken muun voikin sitten säveltää tilanteen mukaan!

Tämänkertaisen arki-carbonaran aineksiksi valikoituivat katkaravut, herkkusienet ja tilli. Parmesaanin ja mustapippurin kanssa suosittelemaan noudattamaan nyrkkisääntöä “Enemmän on enemmän”.

(2 annosta)

  • 200 g pastaa
  • 1 pss (180 g ) katkarapuja
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 salottisipuli
  • 100 g herkkusieniä
  • 1 dl kermaa
  • 1 dl raastettua parmesaania
  • 2 kananmunan keltuaista
  • mustapippuria ja suolaa
  • kourallinen tuoretta tilliä

Keitä pasta al denteksi ja valuta se. Sulata katkaravut. Silppua valkosipulinkynsi ja sipuli, paloittele sienet. Kuumenna loraus öljyä pannussa ja kuullota sipulit ja valkosipulit siinä. Lisää joukkoon sienet ja ruskista nekin. Sekoita kerma, parmesaani ja keltuaiset keskenään kulhossa. Rouhaise sekaan kunnolla suolaa ja pippuria. Lisää kermaseos, pasta ja katkaravut pannulle ja sekoita ne sienten ja sipulien kanssa. Saksi joukkoon tilliä ja lisää vielä tarpeen mukaan mustapippuria ja parmesaania.

Tofu-herkkusienipasta

Tiistai, ja mieli halajaa jotakin konstailematonta ja perushyvää arkiruokaa. Bolognese pyörii mielessä, mutta ei ihan perinteinen sellainen kuitenkaan.

Vastaus löytyy lopulta yksinkertaisesta vegepastasta, joka rakennetaan kylmäsavutofusta, herkkusienistä ja aurinkokuivatuista tomaateista. Haudutellaan tomaatti-kermakastikkeessa ja viimeistellään tuoreella basilikalla ja parmesaanilla – ja huuhdotaan alas lasillisella viikonlopun jämäpunkkua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(4 annosta)

  • 300 g kylmäsavutofua
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 200 g tuoreita herkkusieniä
  • 1 tlk (400 g) kuorittuja kokonaisia tomaatteja
  • 0,5 dl punaviiniä
  • suolaa, pippuria, kuivattua oreganoa
  • ½ punainen chili
  • 2 dl kaurakermaa
  • 3 rkl silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja
  • ½ ruukkua tuoretta basilikaa
  • raastettua parmesania

Paloittele tofu ja paista se pannulla öljytilkassa. Siirrä tofu syrjään odottamaan.

Silppua valkosipulinkynnet ja sipuli. Paloittele sienet. Kuumenna loraus öljyä ja kuullota sipulit ja valkosipulit siinä. Lisää sienet ja ruskista nekin. Kaada tölkkitomaatit pannulle ja pieni tomaatteja hieman lastan avulla. Lisää myös viini. Anna porista hiljalleen kymmenisen minuuttia ja mausta suolalla, pippurilla ja oreganolla sekä hienonnetulla chilillä. Lisää vettä, mikäli tarvis. Lisää lopuksi kerma ja anna hautua vielä muutama minuutti. Silppua lopuksi joukkoon basilika. Tarjoa keitetyn pastan kanssa ja viimeistele annokset raastetulla parmesaanilla.

Vuohenjuusto-lehtikaalispagetti

Nopeat ja näpsäkät pastaruoat ovat kova sana arkisin – etenkin sellaiset, jotka valmistuvat samassa ajassa kun pasta kypsyy.

Tämä simppeli pikapasta loihdittiin kolmesta pääraaka-aineesta: lehtikaalista, vuohenjuustokuutioista ja spagetista. Maustettiin valkosipulilla, chilillä ja sitruunalla, ja viimeisteltiin oliiviöljyllä ja parmesaanilla. Bellissimo, sanois italialainen!

lehtikaalipasta

(2 annosta)

  • 200 g spagettia
  • loraus hyvää oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • 1 tl chilirouhetta
  • suolaa ja pippuria
  • 100 g lehtikaalia
  • 100 g vuohenjuustokuutioita
  • 2 rkl silputtua ruohosipulia
  • 0,5 dl raastettua parmesania

Keitä pasta al denteksi. Sekoita pienessä kulhossa kunnon loraus oliiviöljyä, sitruunamehu ja raastettu valkosipulinkynsi. Mausta chilirouheella, suolalla ja pippurilla. Pilko lehtikaali, poista isoimmat lehtiruodit. Kuumenna loraus oliiviöljyä pannulla ja paista lehtikaalia siinä, kunnes se on sopivan rapeaa. Lisää pannulle keitetty spagetti ja oliiviöljyseos. Sekoita hyvin keskenään. Lisää joukkoon vuohenjuustokuutiot sekä hienonnettu ruohosipuli. Sekoita lopuksi parmesaani joukkoon. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan mausteita/oliiviöljyä.

Kylmäsavulohicarbonara

Pasta carbonara on briljantti, suorastaan nerokas arkiruoka. Parhaimmillaan vain muutamasta raaka-aineesta muodostuva pastaherkku valmistuu minimivaivalla, mutta maistuu maksimaalisen hyvältä!

Perinteinen pasta carbonara sisältää tietenkin pekonia. Koska itse en siitä kuitenkaan niin piittaa, on minun valintani kylmäsavulohi. Tärkeintä on, että pääkomponentti on riittävän suolaista ja maukasta, sillä muilta osin kastike on varsin simppeli. Olennaista on myös riittävän tuhti määrä parmesaania ja mustapippuria. Kerma ei ole täysin välttämätön, kun taas munankeltuaiset tuovat sen verran mahtavasti makua, kermaisuutta ja kiiltoa ruokaan, että niitä en tohtisi jättää pois. Suolaa ja pippuria lukuun ottamatta muut mausteet (sitruuna, valkosipuli ja tilli) ovat täysin vapaaehtoisia, kuten myös tähän versioon terveellisyyssyistä lisätty pinaatti.

kylmäsavulohicarbonarakylmäsavulohicarbonara

Lohi-pinaatticarbonara

(2 annosta)

  • 150 g kylmäsavulohta
  • 200 g spagettia
  • 1 dl kermaa
  • 2 keltuaista
  • 1 dl raastettua parmesaania
  • 0,5 dl spagetin keitinvettä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 0,5 tl sitruunan raastettua kuorta
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 50 g tuoretta babypinaattia

Paloittele kylmäsavulohi. Kypsennä spagetti al denteksi runsaasti suolatussa vedessä. Ota pastan keitinvettä talteen noin desin verran.

Sekoita kerma, keltuaiset ja raastettu parmesaani keskenään kulhossa. Lisää joukkoon puolisen desiä pestan keitinvettä. Mausta sitruunan mehulla ja kuoriraasteella, hienonnetulla tillillä sekä kunnon rouhaisuilla suolaa ja pippuria. Hienonna valkosipulinkynsi ja kuullota se öljyssä kasarin tai kattilan pohjalla. Kaada kasariin keitetty pasta, paloiteltu lohi sekä revitty babypinaatti. Kaada perään muna-kermaseos ja sekoita hyvin keskenään. Lisää tarvittaessa lisää keitinvettä. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa ja pippuria. Jaa pasta annoslautasille ja raasta annosten päälle vielä parmesaania.

kylmäsavulohicarbonara

Linssi-sienibolognese

Spagetti bolognese on arkiruokien kunkku ja kaikille maistuva ikiklassikko. Vegeversio tästä suosikkipastasta syntyy linsseistä ja suppilovahveroista!

Linsseistä saa pyöräytettyä varsin toimivan bolognesen sellaisenaankin, mutta suppilovahveroista saa kastikkeeseen vähän ekstramakua ja uudenlaista sävyä. Minä maustoin pastan vielä ripauksella arabbiata-pestoa, mutta ilmankin sitä pärjää.

linssi-sienibologneselinssi-sienibologne

(4 annosta)

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 porkkana
  • 2 varsisellerin vartta
  • 2 dl kuivattuja suppilovahveroita
  • 1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
  • 4 dl kasvislientä
  • 1,5 dl punaisia linssejä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 2 tl pesto arrabbiataa
  • 1 tl oreganoa
  • suolaa ja pippuria

Kuori sipuli, valkosipulinkynnet ja porkkana. Hienonna sipulit, valkosipulinkynnet, sellerit ja porkkana. Laita sienet turpoamaan vedellä täytettyyn astiaan. Valuta sienet. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota sipulit, sellerit ja porkkanat siinä. Lisää sitten valutetut sienet pannulla ja freesaa vielä pari minuuttia. Kaada pannulle tomaattimurska. Lisää myös pari desiä kasvislientä, tomaattipyre ja pesto. Anna porista hiljalleen ja lisää kasvislientä aina tarpeen mukaan, yhteensä noin 4-5 desiä. Mausta kuivatulla oreganolla, suolalla ja pippurilla. Tarjoa kastike spagetin, raastetun parmesanin ja rucolan kera.

linssi-sienibologne