Kuubalainen picadillo

Kyllästyttääkö iänikuinen jauhelihakastike mummon reseptillä? Kokeile vaihteeksi jauhelihakastiketta kuubalaisittain!

Picadillo on suosittu perinneruoka monissa Etelä-Amerikan maissa. Ruoasta on olemassa lukuisia eri variaatiota, mutta perusidea on syvän mausteinen, tomaattinen jauhelihakastike, joka tarjotaan riisin kanssa. Kuubalaiseen versioon picadillosta tulee tavallisesti oliiveja, kapriksia, rusinoita ja perunaa, ja se tarjotaan riisin ja mustapapujen kanssa. Minä kylläkin sovelsin ihan surutta ja jätin omasta versiostani sekä rusinat että perunat pois. Lisäksi iskin mustapavut suoraan kastikkeen sekaan. Lopputulos oli kerrassaan maukas!

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipunlinkynttä
  • 2 tl juustokuminaa
  • 2 tl oreganoa
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 2 laakerinlehteä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 400 g luomu naudanjauhelihaa
  • 400 g kuorittuja kokonaisia tomaatteja
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 1/2 tuore chili
  • 1 dl oliiveja
  • 2 rkl oliivien säilöntölientä
  • 2 rkl kapriksia
  • 1 dl vettä
  • 1 prk mustapapuja
  • tuoretta korianteria

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna loraus öljyä pannussa tai kasarissa ja kuullota sipulit siinä. Lisää sitten joukkoon juustokumina, oregano, kaneli,suola, pippuri, laakerinlehdet ja tomaattipyre ja paista koko ajan hämmentäen parin minuutin ajan. Lisä sen jälkeen jauheliha pannulle ja paista kypsäksi. Kaada joukkoon tölkkitomaatit ja lisää myös punaviinietikka, hienonnettu chili, kaprikset, pilkotut oliivit sekä hieman oliivien lientä. Kaada tyhjän tomaattitölkin pohjalle noin desi vettä ja kaada pannulle. Anna porista hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää loppuvaiheessa joukkoon mustapavut ja lisää tarpeen mukaan vettä. Tarjoa riisin kanssa ja silppua annosten päälle korianteria.

Advertisement

Burritokulho

Erilaiset kulhoruoat ovat paitsi trendikkäitä, myös äärettömän käytännöllisiä ja herkullisia. Jääkaapin vihannesosastoa saa näppärästi tyhjenneltyä kulhoannoksiin, ja lisäksi kylkeen asetellaan käsiin osuvaa viljaa (kuten riisiä tai kvinoaa), jotakin proteiinia sekä vapaavalintaista kastiketta.

Tämä texmex-henkinen kulhoruoka rakentuu melko tavallisista burritoaineksista: riisiä, mustapapua, guacamolea sekä vihanneksia. Kastikkeeksi kelpaa esimerkiksi chilimajoneesi, salsa verde tai jogurttipohjainen kastike. Mikäli haluat annoksesta ekstraherkullisen, lisää joukkoon quesoa frescoa tai fetajuustoa.

texmex-kulhotexmex-kulho

 

(2 annosta)

Mustapapuriisi

  • 1,5 dl riisiä
  • 1 prk mustapapuja
  • 1/2 limen mehut
  • 1 tl mangocurryjauhetta

Guacamole

  • 1 avokado
  • 1/2 limen mehut
  • 1/2 chili
  • suolaa ja pippuria

Pico de gallo

  • 2 isoa tomaattia
  • 1 pieni sipuli
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • 1/2 limen mehut
  • suolaa ja pippuria

Lisäksi

  • 50 g tuoretta babypinaattia
  • 2 dl pakastemaissia
  • 1/2 punainen paprika
  • chilimajoneesia, salsa verdeä tms.
  • (fetajuustoa tai queso frescoa)

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemellä maustetussa vedessä. Valuta mustapavut. Sekoita pavut kypsän riisin joukkoon. Mausta riisi-papuseos currylla ja limen mehulla.

Muussaa avokado haarukalla kulhossa. Mausta hienonnetulla chilillä, limen mehulla, suolalla ja pippurilla.

Silppua tomaatit, sipuli ja korianteri. Sekoita ne keskenään kulhossa. Mausta limen mehulla, suolalla ja pippurilla.

Revi pinaatti, paloittele paprika ja sulata maissit. Asettele kahdelle lautaselle babypinaattia, mustapapuriisiä, pico de galloa, guacamolea, paprikaa ja maissia (sekä halutessasi fetajuustoa). Viimeistele annokset valitsemallasi kastikkeella sekä tuoreella silputulla korianterilla.

 

Mustapapukeitto

Näin syysaikaan liedellä porisee keittoa – sarjatuotannolla.

Täydellisen lämmittävä sadepäivän soppa rakentuu texmex-henkeen bataatista, kvinoasta, pavuista sekä syvän mausteisesta tomaattipohjaisesta liemestä. Keittoon voi säätää poltetta oman chilinsietokyvyn mukaan, ja koko keitos kruunataan avokadolla ja juustoraasteella. Takaan, että hyvää tulee!

texmex-keitto

(2-3 annosta)

  • 1 salottisipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 0,5 tl juustokuminaa
  • 0,5 tl oreganoa
  • 0,5 tl chilijauhetta
  • 7 dl kana- tai kasvislientä
  • 1 tlk (400 g) kuorittuja kokonaisia tomaatteja
  • 0,75 dl kvinoaa
  • 300 g bataattia
  • 1/2 keltainen paprika
  • 1/2 chili tai maun mukaan
  • 1 prk (285 g/170 g) mustapapuja
  • 1  lime
  • 1 pieni avokado
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • kourallinen raastettua emmentalia tai cheddaria

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna loraus oliiviöljyä kattilassa ja kuullota sipuleita siinä parin minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja freesaa nopeasti. Lisää sitten mausteet ja paistele käännellen noin minuutin ajan. Kaada kana- tai kasvisliemi sekä tölkkitomaatit kattilaan. Anna kiehahtaa ja lisää keittoon paloiteltu bataatti ja huuhdeltu kvinoa. Anna kiehua hiljalleen, kunnes bataatti ja kvinoa ovat kypsiä. Lisää loppuvaiheessa myös hienonnettu chili, paloiteltu paprika sekä mustapavut joukkoon. Mausta keitto limen mehulla. Tarkista maku. Kaada keitto lautasille ja laita päälle juustoraastetta, paloiteltua avokadoa sekä silputtua korianteria.

Texmex-pastavuoka

Tällä viikolla on vietetty valtakunnallista hävikkiviikkoa. Aihe on erityisen lähellä sydäntäni, sillä harvaa asiaa vihaan yhtä paljon kuin ruoan heittämistä pois. Kaikki mitä kotiini ruokakaupasta kannan, on tavalla tai toisella valjastettava hyötykäyttöön, ja biojäteämpäriä näytetään ainoastaan oikeasti syömäkelvottomille tuotteille.

Yksi erittäin tehokas ase ruokahävikin vähentämiseen on pastavuoka – viikon varrella jääkaappiin kertyneet ylijäämäkamat on suorastaan hävyttömän helppo kipata pastan kanssa uuniin ja kuorruttaa juustolla. Kuten tämän pastavuoan koostumuksesta päätellä saattaa, meillä on tällä viikolla syöty texmexiä. Mistään pelkästä jämäpalojen kokoontumisajoista ei kuitenkaan ole kyse, vaan tulipa tästä vielä kaupan päällisiksi myös hekumallisen hyvää! Vegeversio tästä hiilariunelmasta syntyy korvaamalla kana vaikkapa nyhtökauralla.

pastavuoka

(4-5 annosta)

  • 300 g fusillipastaa
  • 400 g broilerinjauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 keltainen paprika
  • 1 pss tacomaustetta
  • 1 prk mustapapuja
  • 1 prk (300 g) salsakastiketta
  • 1 tlk (400 ml) tomaattimurskaa
  • 1 pieni Scotch Bonnet -chili
  • 1 tl oreganoa
  • 1 dl mustia oliiveja viipaloituna
  • 1 avokado
  • cheddar- tai emmentalraastetta
  • tuoretta korianteria

Keitä pasta al denteksi. Paista broileinjauheliha pannulla rasvassa kypsäksi. Lisää silputut valkosipulinkynnet ja sipuli sekä paloiteltu paprika pannulle. Kuullota muutaman minuutin ajan ja lisää sitten joukkoon pussillinen tacomaustetta sekä desi vettä. Anna hautua viitisen minuuttia, lisää myös mustapavut joukkoon. Kaada sitten pannulle salsa, tomaattimurska, hienonnettu chili, oregano, viipaloidut oliivit sekä hieman silputtua korianteria. Anna porista vielä viitisen minuuttia. Sekoita keitetty pasta ja tomaattikastike keskenään ja kaada pastaseos öljyttyyn uunivuokaan. Ripottele päälle juustoraastetta ja kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes juusto kuplii ja ruskistuu hieman. Ota pois uunista ja ripottele pastavuoan päälle silputtua korianteria ja paloiteltua avokadoa.

pastavuoka

 

Kana-mustapapu-riisipannu

Arkisin ei jaksa eikä ehdi säätää useamman pannun, kattilan ja kipposen kanssa ruokaa saadakseen. Yhden pannun taktiikka onkin toimivaksi todettu konsepti päivinä, jolloin ylimääräistä aikaa ei juurikaan ole.

Tässä texmex-henkisessä riisiruuassa kaikki ainekset kypsennetään yhdellä ja samalla pannulla. Aikaa ja hermoja säästyy eikä tiskivuorta kerry nimeksikään. Erityisen toimiva tämä ruoka on tortillailtojen jälkeisenä päivänä – kaikki ylijäämätavara kelpaa pannulle mukaan!
broileri-mustapapupannu
(4-5 annosta)
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 300 g broilerinfilettä suikaleina
  • 3 dl riisiä
  • 1 tlk kuorittuja kokonaisia tomaatteja
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 2 dl kanalientä
  • 1 jalopeno
  • 1 prk mustapapuja
  • 2 tl juustokuminaa
  • suolaa ja pippuria
  • 100 g cheddarjuustoa
  • 1 ruukku tuoretta korianteria
  • 1 avokado
  • 2 tomaattia
Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Paloittele kesäkurpitsa. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota valkosipulit ja sipulit siinä. Lisää kesäkurpitsat ja freesaa vielä pari minuuttia. Lisää broilerit pannulle ja paista kypsäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää paistamisen loppuvaiheessa joukkoon riisit ja kääntele muutaman kerran. Kaada sitten pannulle tölkkitomaatit, tomaattimurska ja kanaliemi. Anna kiehahtaa ja anna porista hiljalleen. Lisää myös silputtu jalopeno ja  valutetut mustapavut joukkoon. Mausta juustokuminalla, suolalla ja pippurilla ja keittele, kunnes riisi on kypsää. Lisää nestettä tarpeen mukaan. Ripottele päälle cheddarjuustoraaste ja anna juuston sulahtaa. Viimeistele pannu silputulla korianterilla ja kuutioidulla avokadolla ja tomaatilla.
broileri-mustapapupannu

Mustapapuburgeri

Hamppari, hamppa, purilainen, burgeri, bursa, bögö. Rakkaalla ruokalapsella on monta (rumaa) nimeä!

Kauas on tultu ajoista, jolloin bigmacit tai snägärin ananaspurilaiset olivat ainoa tie purilaistaivaaseen. Nykyisin tarjontaa ja reseptiikkaa löytyy laidasta laitaan, maailman äärestä toiseen ja mihin ruokavalioon räätälöitynä tahansa.

Näitä mustapapupurilaisia valmistin jo loppukesän grillaussessiossa, mutta grilli ei missään nimessä ole edellytys näiden valmistamiseen; päädyin lopulta paistamaan pihvit ihan vaan pannulla, grillissä käytin niitä lähinnä vain savun makua ottamassa. Mustapapupihveistä tuli vähän liian mössöisiä omaan makuuni, mutta toisaalta herkkuhampin välissä asia ei liiemmin haitannut.

 mustapapupurilainen

Mustapapupihvit

  • 1 prk mustapapuja
  • 1 pieni sipuli
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • 0,75 dl korppujauhoja
  • 1 pieni kananmuna
  • pieni pala tuoretta chiliä
  • tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa
  • paprikajauhetta, suolaa ja pippuria

Muussaa mustapavut haarukan avulla kulhossa, sattumia saa jäädä. Lisää joukkoon silputtu sipuli ja valkosipulinkynsi, korppujauhot, muna, silputut yrtit ja chili sekä mausteet. Muotoile massasta pihvejä ja paista pannulla öljyssä molemmin puolin.

Lisäksi

  • sämpylöitä
  • babypinaattia
  • tomaattia
  • avokadoa
  • marinoitua punasipulia (resepti alla)
  • cheddarjuustoa
  • tuoretta korianteria
  • chiliketsuppia

Marinoidut punasipulit

  • 1 punasipuli
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl punaviinietikkaa
  • 1 rkl sokeria
  • suolaa ja pippuria

Viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. Sekoita sipuli, öljy, viinietikka, sokeri, suola ja pippuri keskenään kulhossa. Anna marinoitua jääkaapissa muutama tunti.

mustapapuburger3

Täytetyt munakoisot

Erinäiset täytetyt kasvikset ovat tuttu näky iltapalapöydässämme. Paprikan, kesäkurpitsan, munakoison tai tomaatin syövereihin saa näppärästi upotettua kaikenlaista ylijäämäkamaa, kuten vaikkapa liikaa keitettyä kvinoaa tai couscousia, sekalaisia kasviksia ja yrttejä, linssi- tai papupaketin pohjat ja jääkaapissa pyörivät juustonjämät.

Täytetyt paprikat ovat tietysti unohtumaton kasariklassikko, jota toiset meistä ovat ehkä nauttineet jo kyllästymiseenkin saakka. Mutta onneksi näitä muitakin toimivia vaihtoehtoja on! Munakoiso on vähän sellainen tapaus, että saatan välillä unohtaa kokata sitä pitkiksikin ajoiksi. Kausivihannekset ovat onneksi nykyisin niin näyttävästi esillä lähiruokakaupassa, että koisot osuivat viime viikolla heti ensimmäisenä silmiini kauppaan astuessani. Nälkäinen mieleni lähti heti laukkaamaan moussakamaisille taajuuksille: koisojen kyytiin päätyi tomaattista jauheliha-papukastiketta ja aimo annos mozzarellaa. Äärettömän hyvää!

munakoisot

  • 2 munakoisoa
  • 250 g jauhelihaa
  • mustapippuria, juustokuminaa, yrttejä, paprikajauhetta
  • 1 tlk (400 g) kokonaisia kuorittuja tomaatteja
  • 1 prk mustapapuja
  • suolaa, pippuria, kuivattua oreganoa ja minttua
  • 4 aurinkokuivattua tomaattia
  • 1/2 rasia tuoretta babypinaattia
  • 1/2 ruukku tuoretta basilikaa
  • 200 g mozzarellajuustoa

Huuhtele ja halkaise munakoisot. Paista jauheliha pannulla kypsäksi ja mausta. Kaada pannulle tölkkitomaatit ja pieni niitä vähän lastalla. Lisää joukkoon myös valutetut mustapavut ja saksitut aurinkokuivatut tomaatit. Mausta ja anna porista hiljalleen parikymmentä minuuttia. Revi loppuvaiheessa joukkoon pinaatti ja basilika. Laita munakoisonpuolikkaat öljyttyyn uunivuokaan ja lusikoi niille kastiketta. Päällystä mozzarellalla ja paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

munakoisot2

Meksikonpata

Jokohan voisi olla tarpeeksi syksy pataruokien fiilistelyyn?

Ehkä ei, mutta kerron silti eräästä hyvinkin mainiosta meksikonpadasta. Itsehän siis korkkasin lämpöisten pataruokien sesongin jo elokuussa…

Tunnustan, että en ole varma, onko tällä pussiruokana parhaiten tunnetulla appeella oikeasti minkään valtakunnan tekemistä meksikolaisen ruokakulttuurin kanssa. Vai onko ainoa linkki Meksikon ja tämän ruuan välillä nimi ja sinnepäin loivasti viittaavat raaka-aineet? Joka tapauksessa autenttisempaa fiilistä (ja ennen kaikkea parempaa makua) voi hakea valmistamalla padan alusta alkaen itse.

Tässä supermaukkaassa pataruuassa on monta hyvää asiaa. Se on riittoisaa, edukasta, ja siinä on sopivassa suhteessa protskuja ja rehuja. Täydellistä arkiruokaa siis!

meksikonpata3(1).jpg

(6 annosta)

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 iso punainen paprika

400 g naudan jauhelihaa

500 g tomaattimurskaa

20 g tomaattipyrettä

juustokuminaa, oreganoa, inkivääriä, savupaprikajauhetta, sokeria, suolaa, pippuria

noin 6 dl vettä

3 dl riisiä

1 vahva chili (Madame Jeanette)

1 prk mustapapuja

2 dl pakastemaissia

1 lime

1 avokado

3 tomaattia

tuoretta korianteria

suolaa ja pippuria

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet, paloittele paprika. Kuumenna loraus öljyä padan pohjalla ja kuullota sipulit ja paprikat siinä. Paista jauheliha erillisellä pannulla, mausta makusi mukaan ja lisää sitten pataan. Kaada joukkoon tomaattimurska, tomaattipyre ja vesi. Sekoita ja anna kiehahtaa. Lisää joukkoon riisit ja mausteet ja anna porista hiljalleen noin 20-30 minuuttia. Lisää loppuvaiheessa joukkoon silputtu chili, valutetut mustapavut sekä maissit. Sekoita ja purista joukkoon myös puolikkaan limen mehu. Anna hautua miedolla lämmöllä vielä hetki. Lisää tarpeen mukaan pataan vähän vettä ja tarkista maku.

Pilko avokado, tomaatit ja tuore korianteri. Yhdistä ainekset kulhossa ja purista joukkoon toinen limen puolisko. Mausta suolalla ja pippurilla. Jaa meksikonpata annoslautasille ja lusikoi annosten päälle avokado-tomaattihöystettä.

Tostadat

Joko tortillat, tacot, burritot, fajitakset, quesadillat ja enchilladat pursuavat korvista ulos? Ei hätää! Meksikolaisella keittiöllä olisi tarjota vielä ainakin yksi erinomainen tortillaletuille rakentuva sormisyötävä: tostada.

Kaltaiselleni ruokahävikin välttelijälle tostadat ovat ihan ässä keino päästä eroon tortillaletuista, jotka eivät enää ihan freesiytensä huipulla ole, mutta syömäkelpoisia kylläkin. Taloutemme kuluttaa tortillalettuja nimittäin sellaisella tahdilla, että jääkaappiin jää harva se viikko pyörimään ylijäämälettua. Kuivumiskuoleman partaalla oleva maissilettu pääsee hyötykäyttöön tostadan muodossa, kun se uppopaistetaan tai uunitetaan rapeaksi. Kas näin maksimoidaan menekki ja minimoidaan hävikki!

Tähän tostadaan on revitty inspiraatiota taannoisilta ravintolapäiviltä. Minun versiossani lettuset paistettiin rapeiksi uunissa, mutta perinteinen ja epäilemättä herkullisempi tapa on paistaa ne pannulla kiehuvassa öljyssä.

tostada2

Mustapaputostadat

Mustapaputahna

1 prk mustapapuja

1 tl juustokuminaa

ripaus cayennea

ripaus chili- tai savupaprikajauhetta

Valuta mustapavut ja laita ne kulhoon. Lisää mausteet ja surauta sauvasekoittimella sileäksi. Tarkista maku.

Korianterijogurtti

1 dl kreikkalaista jogurttia

iso kourallinen tuoretta korianteria

suolaa

Laita jogurtti ja korianteri kulhoon ja survaise ne sauvasekoittimella sekaisin. Mausta suolalla.

Lisäksi

maissilettuja

(jäävuori)salaattia

queso frescoa, kotijuustoa, fetaa tai ricottaa

punasipulia

avokadoa

tulista salsakastiketta

Paista maissiletut rapeiksi joko pannulla kiehuvassa öljyssä, tai öljyä letut pullasudilla ja laita ne 200-asteiseen uuniin leivinpaperoidulle uunipellille noin 5-7 minuutiksi, kunnes ne ovat sopivan rapeita.

Kokoa tostadat: levitä pohjalle mustapapuseosta ja laita sen päälle salaattia, murusteltua juustoa sekä viipaloitua avokadoa ja sipulia. Viimeistele korianterijogurtilla ja salsakastikkeella.

Papu-polentapaistos

Ostin viime keväänä kokeilumielessä pussillisen polentaa, ja vaikkei polenta yhtään hassumpi tuttavuus ollutkaan, en ole oikein osannut omaksua sitä osaksi omaa ruuanlaittoani. Siksipä riemastuinkin, kun viimeisin Glorian Ruoka & Viini -lehti tarjosi erittäin lupaavalta kuulostavan käyttötarkoituksen kaapin perällä pölyyntyvälle polentapussilleni. Alkuperäisreseptin jauhelihan vaihdoin kidneypapuihin ja mustapapuihin, ja lopputulos oli mitä mainioin: maukas, hieman erilainen arkiruoka. Tungen muuten edelleenkin mustapapuja joka ruokaan – totaalikyllästymistä odotellessa…

w590_polentavuoka5.jpg

Papu-polentapaistos
4 annosta
mukailtu Glorian Ruoka & Viini nron 2/2012 reseptistä

1 sipuli
1 punainen paprika
1 iso valkosipulinkynsi
400 ml tomaatti-basilikapastakastiketta
2 dl pakastemaissia
150 g kypsiä mustapapuja
150 g kypsiä kidneypapuja
chilirouhetta
suolaa ja mustapippuria

Polentapuuro
5 dl vettä

1 tl suolaa
vajaat 2 dl esikeitettyä polentaa
0,5 dl parmesanraastetta
1 rkl voita

Lisäksi
2 dl raastettua chili-paprikasavujuustoa, chiligoudaa tms.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Hienonna sipuli, valkosipuli ja paprika. Kuullota sipuleita ja paprikoita pannulla öljyssä viitisen minuuttia. Kaada pannulle tomaattikastike sekä maissit. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää pavut, mausta chilirouheella, suolalla ja pippurilla. Anna porista hiljalleen noin 10 minuuttia.

Valmista polentapuuro: Kiehauta vesi kattilassa ja lisää suola. Lisää polenta kiehuvaan veteen pikkuhiljaa, koko ajan vispilällä sekoittaen. Keitä paketin ohjeen mukaan, noin 5 minuuttia; polenta on valmista, kun se irtoaa kattilan reunoilta ja on kiiltävää. Nosta kattila liedeltä, lisää raastettu parmesan ja voi polentaan.

Levitä papuseos voideltuun uunivuokaan. Ota polentasta lusikalla isoja nokareita ja laita papuseoksen päälle. Jätä nokareiden väliin pieniä rakoja. Ripottele juustoraaste pinnalle. Kypsennä uunissa 25-30 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut.

polentavuoka3.jpg