Mansikka-mozzarellasalaatti

Viime hetken vinkkivitonen juhannuspöytään, mökille tai muihin kesämenoihin, olkaa hyvät: kesäinen salaatti mansikoista, mozzarellasta, tomaateista, avokadosta ja basilikasta!

Kotimaiset mansikat maksavat vielä tässä vaiheessa, noh, mansikoita, joten tällä kertaa investoin puolalaisiin lajitovereihinsa. Tässä salaatissa maistuu vahvasti kesä!

mozzarella-mansikkasalaatti

  • 180 g mozzarellaa
  • 300 g mansikoita
  • 200 g kirsikkatomaatteja
  • 1 avokado
  • 1/2 ruukku basilikaa
  • 2 kevätsipulia
  • loraus oliiviöljyä
  • loraus limen mehua
  • balsamicoa

Halkaise mansikat ja kirsikkatomaatit. Paloittele mozzarella ja avokado, silppua kevätsipulit. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja revi sekaan basilika. Lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä ja limen mehua sekä rouhaise päälle suolaa ja pippuria myllystä. Sekoita. Valele annosten päälle balsamicoa.

 

Advertisement

Tomaatti-mozzarellacrostinit

Viime lauantaina tilanne vaati hieman ruuanlaittoruokaa. Tiedättehän, kun alkaa kokkailla oikein ajan kanssa ja pieteetillä, mutta nälkä on niin kiljuva, ettei ruuan valmistumista vaan pysty odottamaan. Kokkailun oheen oli pakko saada jotakin pientä särvittävää!

2000-luvun alussa tapasimme ystäväni kanssa käydä Rossossa syömässä eksotiikkaa tihkuvia tomaatti-mozzarellabruschettoja. Tämä makumuisto pulpahti pintaan lauantaina, ja sen siivittämänä pahimman nälän taittamiseen taiottiin näitä varsin retroisia alkupaloja. Tomaatin, mozzarellan ja basilikan liittouma on perinteinen, kulunutkin, mutta yhä edelleen vaan toimiva!

tomaatti-mozzarellacrostinitomaatti-mozzarellacrostini

Pesto-tomaatti-mozzarellacrostinit

  • 8 palaa patonkia
  • 0,5 dl vihreää pestoa
  • 1 pallo mozzarellaa
  • 8 kirsikkatomaattia
  • balsamicosiirappia
  • tuoretta basilikaa

Voitele patongin palat oliiviöljyllä. Levitä niiden päälle pestoa sekä viipaloitua mozzarellaa ja tomaattia. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes juusto sulaa hieman. Rouhaise crostinien päälle mustapippuria. Viimeistele balsamicosiirapilla ja tuoreella basilikalla.

tomaatti-mozzarellacrostini

Mozzarellalohta ja pesto-tomaattispelttiä

Pitkä viikonloppu, paukkupakkanen ja flunssa – kaikki hyvin pakottavia tekijöitä, tai vähintäänkin loistavia tekosyitä, parkkeerata itsensä sisätiloihin jonnekin lieden ja sohvan välimaastoon. Parasta lohtua nuhaiseen oloon ja ulkona jäätävänä piiskaavaan talvikeliin tuovat tietenkin lämmittävät mukavuusruuat!

Koskakohan viimeksi lohifileetä on saanut viiden euron kilon hinnalla? Muista en, mutta niin harvinaista herkkua se nykyisin on, että tarjoukseen oli suorastaan pakko tarttua. Leppoisan loppiaisen lounaaksi valmistui siis vanhaa kunnon uunilohta, jonka päätin hukuttaa juustoon. Kanssaruokailija ehti jo haikailla risoton perään, mutta pestolla maustetusta speltistä sai ihan yhtä hyvän lisukkeen fisulle.

MozzarellalohiMozzarellalohi

Mozzarellalla kuorrutettu jogurtti-pinaattilohi

(4 annosta)

  • 800 g lohifileetä
  • 150 g maustamatonta jogurttia
  • 1 dl silputtua tuoretta pinaattia
  • sitruunan mehua, suolaa ja pippuria
  • 75 g mozzarellaa raastettuna
  • 0,5 dl parmesaania raastettuna

Laita lohifilee öljyttyyn tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Rouhi päälle suolaa ja pippuria. Sekoita jogurtti ja silputtu pinaatti keskenään. Notkista jogurttia sitruunan mehulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Levitä jogurttiseos lohen päälle. Ripottele päälle mozzarella- ja parmesaaniraastetta. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes lohi on lähes kypsää (paistoaika riippuu fileen paksuudesta, tämä ohuehko yksilö oli jo vartissa läpikypsää, mutta paksumman kanssa saattaa vierähtää puolikin tuntia). Käännä sitten grillivastus päälle ja anna paistua vielä muutama minuutti, kunnes juusto ruskistuu mukavasti.

Pesto-tomaattispeltti

  • 3 dl spelttiä
  • 3 rkl vihreää pestoa
  • 1 rs kirsikkatomaatteja
  • kourallinen tuoretta pinaattia
  • sitruunanmehua
  • chilirouhetta, suolaa ja pippuria

Keitä speltti suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Halkaise kirsikkatomaatit ja silppua pinaatti. Sekoita kypsän speltin joukkoon pesto, kirsikkatomaatit ja pinaatti. Mausta sitruunanmehulla, chilirouheella, pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Anna hautua hetki, jotta tomaatit ja pinaatti pehmenevät hieman.

Mozzarellalohi ja pestospeltti

Pesto-mozzarellarullat

Piti blogata tämä viikonlopun herkkuvinkki jo perjantaina, mutta ehtiihän tuota vielä! Kuskasin perjantain illanistujaisiin laatikollisen tortillarullia, tällä kertaa pesto-mozzarella-tomaattitäytteellä. Aivan hävyttömän helppotekoista pikkupurtavaa jokaiselle kaltaiselleni laiskalle kokille, joka välillä tykkää ylitellä niitä kaikkein matalimpia aitoja…

pestorullat2

tortillalettuja
vihreää pestoa
ohuita mozzarellasiivuja (esim. Apetinalta löytyy)
aurinkokuivattua tomaattia
rucolaa

Voitele tortillaletut pestolla. Aseta kunkin letun päälle mozzarellasiivuja, silputtua aurinkokuivattua tomaattia sekä rucolaa. Kääri tiukalle rullalle ja kääri kelmuun. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin tunti. Leikkaa pötkö suupalan kokoisiksi paloiksi.

pestorullat4.jpg

Kesän ensimmäinen mansikka-mozzarellasalaatti

En nyt tiedä, saisiko tuota otsikon ensimmäistä sanaa edes sanoa vielä ääneen – mutta meni jo!

Mansikka-mozzarellasalaatissa ei sinänsä ole mitään kovin ihmeellistä tai blogipostauksen arvoista, mutta sen sijaan vuoden ensimmäisessä mansikka-mozzarellasalaatissa on paljonkin ihmeellistä. Maistui nimittäin pitkän tauon jälkeen aivan hillittömän hyvältä! Asiaan saattoi vaikuttaa Pariisista tuliaiseksi tuomani tomaatti-basilikaviinietikka sekä tuotetestaukseen saamani Gaea-merkkinen huippulaadukas extra virgin -oliiviöljy, joita lorottelin sekaan. Hollantilaiset mansikatkin yllättivät positiivisesti mehukkuudellaan. Tässä maistui kesä ja kukkaset!

mansikkamozza.jpg

Tarvitset:

tuoretta basilikaa
mansikoita
kirsikkatomaatteja
hyvälaatuista mozzarellaa
hyvälaatuista oliiviöjyä
tomaatti-basilikaviinietikkaa (voit korvata esim. balsamicolla)
mustapippuria myllystä

mansikkamozza2

Mozzarellasalaattia Suomen ensimmäisen Top Chefin tyyliin

Kiitoksena taannoisesta Top Chef -blogihaasteesta postiluukusta kolahti viime viikolla aivan erityisen mieluisa yllätys: nimittäin tuoreen Top Chef- voittaja Akseli Herlevin Täydellä sydämellä -keittokirja. Jihuu huusi keittokirjafriikahtanut ruokabloggari! Tie minun sydämeeni näyttää käyvän keittokirjojen kautta. Akseli oli muuten myös henk.koht. lempparini koko kisasta!
 


 

Akselin ensimmäiseen keittokirjaan on koottu sekä Top Chef -mittelöstä tuttuja reseptejä että herran reseptiparhaimmistoa koko uran varrelta. Kirjan takakansi lupailee helppoja ja nopsakoita reseptejä, jotka luonnistuvat myös kotikokilta. Noh, tämä kotikokki ainakin arvostaa sitä, että ylenpalttinen über-hifistely ja -kikkailu on karsittu pois, ja reseptit tuntuivatkin heti ensi vilkaisulta helposti lähestyttäviltä ja käyttökelpoisilta. Kirjassa on kuusi kantavaa teemaa, joita ryydittää tunnelma- ja fiilistelypalat kuluneelta Top Chef Suomi -kaudelta. Kirja tarjoaa laadukkaan tuntuisia perusreseptejä omalla twistillään, joiden olettaisin onnistuvan keneltä tahansa tavantallaajalta. Myös kirjan visuaalinen ilme hiveli silmääni.

Ensimmäisenä Akselin kirjasta meni kokeiluun puhvelinmaitomozzarellasalaatti, koska tähän oli niin näppärästi (melkein) kaikki ainekset käden ulottuvilla kotona. Heh, saatoin hyvinkin aloittaa koko kirjan simppeleimmästä reseptistä, mutta on minulla tuossa kokeilujonossa muutama muukin opuksen resepti 🙂 Pestoa en tosin jaksanut tähän tehdä itse, hyi mua.

Puhvelinmaitomozzarellasalaatti
(Akseli Herlevi: Täydellä sydämellä)

2 puhvelinmaitomozzarellaa (mozzarella di bufala)
1 ruukku vihersalaattia
1 ruukku rucolaa
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
pestoa

Revi mozzarella isohkoiksi kappaleiksi. Sekoita salaatin ainekset keskenään ja rouhaise salaatin päälle vielä hieman mustapippuria. Tarjoile.


 

Mozzarellalla täytetyt soijaleikkeet ja pinaattipastaa

Eilinen ei todellakaan ollut parhaita päiviäni, ainakaan kyökin puolella. Huomasin vasta tarttuessani kauhan varteen, ettei meiltä suinkaan löytynyt sellaisia perusraaka-aineita kuin oliiviöljy, sitruunamehu ja parmesaani. Tai no, jälkimmäistä olisi kyllä ollut, mutta se olikin kasvattanut itseensä homekerroksen sitten viime näkemän. Näinpä jäi sitten pastasta kaksi olennaista ainesosaa pois, ja soijaleikkeiden paneroinnissakin piti tyytyä ihan vain vehnä-korppujauhoseokseen. Kaikenlaisia muitakin pieniä vastoinkäymisiä koettiin ja muutama ärräpää taisi ilmoille kajahtaa, mutta lopussa kiitos näköjään seisoo: ihan hyvää ruokaa tästä nimittäin loppupeleissä sitten tuli.

Paneroidut & täytetyt soijaleikkeet
soijaleikkeitä
kasvislientä
mozzarellaa
korppujauhoja
vehnäjauhoja

Keitä soijaleikkeet pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemessä. Purista leikkeistä nesteet hyvin pois ja tee niiden kylkiin viillot. Täytä viillot mozzarellaviipaleilla. Sekoita lautasella keskenään vehnäjauhot ja korppujauhot. Pyörittele leikkeet jauhoseoksessa kauttaaltaan. Paista leikkeet molemmin puolin pannulla rasvassa.

Pinaattipasta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
100 g tuoretta babypinaattia
1/2 rs kirsikkatomaatteja
sitruunamehua
mustapippuria
5 kerää nauhapasta

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja freesaa sipulit siinä. Heitä pannulle babypinaatti ja anna sen lyhistyä hieman kasaan. Sekoita joukkoon keitetty pasta sekä halkaistut kirsikkatomaatit. Sekoita pastan joukkoon oliiviöljyä ja mausta sitruunamehulla ja rouhitulla mustapippurilla.
 


 

Paahdettu paprikakeitto ja mozzarellatoastit

Viikonloppuna mieli teki taas jotain lämpöisää mukavuusruokaa. Jo pidemmän aikaa tarkoituksena on ollut tehdä soppaa paahdetuista paprikoista, ja kun Martina sattui Koskenlaskijalla ryyditettyä paprikakeittoa blogissaan esittelemään, aatosta ei päässyt enää pakoon. En voi olla alleviivaamatta liikaa, kuinka paljon fanitan paahdettuja kasviksia kaikissa muodoissaan – niillä saa ruokaan ihan uudenlaista särmää. Keiton kaveriksi kasasin tomaatti-mozzarellatoasteja, luottotavaraa nekin. Keitto oli maukasta, lämpöisää ja lohduttavaa, juuri sellaista mitä nyt kaipaakin!

Paahdettu paprikakeitto
(4 annosta)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 punaista paprikaa
2 keltaista paprikaa
8 dl kasvislientä
200 g Koskenlaskijaa (voimakas)

Lohko sipuli, kuori valkosipulinkynnet ja paloittele paprika isohkoiksi lohkoiksi. Laita kasvikset 225-asteiseen uuniin paahtumaan leivinpaperin päälle (paprikat kuori ylöspäin). Paahda noin 25 minuuttia, kunnes paprikat alkavat tummua. Irrota paprikoista niiden kuoret. Kiehauta kasvisliemi kattilassa ja lisää sinne paahdetut kasvikset. Keittele viitisen minuuttia ja sulata Koskenlaskija palasina joukkoon. Ota kattila pois liedeltä ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarkista maku ja mausta tarpeen mukaan.

Mozzarellaleivät
paahtoleipää
punaista tai vihreää pestoa
tomaattia
mozzarellaa
rouhittua mustapippuria
rucolaa

Leivtä paahtoleivän päälle pesto. Asettele peston päälle tomaatti-ja mozzarellasiivuja ja rouhaise päälle mustapippuria. Laita rucola päällimmäiseksi ja laita paahtoleipäsiivu kanneksi. Paahda leipä voileipägrillissä.

Tomaatilla ja mozzarellalla täytetyt kesäkurpitsat

Syksy painaa jo ankarasti päälle, mutta vielä voi hetkeksi uppoutua kesämuisteloihin. Tyhjentelin kamerasta sinne kerääntyneitä kuvia, ja haikea olohan tässä syksyn kynnyksellä ihan tulee! Ruoka-aiheista materiaalia löytyi niukasti, mutta tällainen kesäinen pikkusuolainen sinne oli ainakin tallentunut. Resepti on peräisin Voisilmäpelistä, ja sitä on orjallisesti noudatettu. Meillä syötiin näitä iltapalaksi sellaisenaan, mutta väittäisin, että nämä toimivat huomattavasti paremmin lisukkeena, vaikka kanan tai kalan kaverina.

1 kokonainen kesäkurpitsa
n. 6 kirsikkatomaattia
1 iso valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
kuivattua tai tuoretta timjamia
kuivattua tai tuoretta basilikaa
50 g mozzarellajuustoa

Halkaise kesäkurpitsa pituussuunnassa kahtia. Kaavi lusikalla hieman siemeniä pois. Halkaise kirsikkatomaatit ja leikkaa valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Sipaise kurpitsoille, tomaateille ja valkosipuleille oliiviöljyä ja mausta suolalla, rouhitulla mustapippurilla, timjamilla ja basilikalla. Jos käytät tuoretta basilikaa, sitä ei kannata lisätä vielä vaan säästää lopuksi.

Paista kasviksia 220-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Kuutioi sillä välin mozzarella. Ota kesäkurpitsat pois uunista, lisää mozzarella ja laita takaisin uuniin n. 5 minuutiksi niin että juusto sulaa ja hieman ruskistuu. Jos haluat juustosta kauniin ruskeaa, laita kesäkurpitsat hetkeksi uunin ylätasolle grillivastuksen alle.
 

Tomaatti-mozzarellaleipäset

Allekirjoittaneen ruokavillitykset ovat kyllä harvinaisen sitkeää laatua; jos jostakin tarpeeksi innostun, pystyn syömään samaa huttua ties kuinka pitkään kyllästymättä tippaakaan. Aiemmin keväällä popsin sushia suurin piirtein yhtä tiuhaan kuin normaali-ihmiset leipää, ja nyt olen sitten vaikka kuinka monta viikkoa pupeltanut iltapalaksi tomaatti-mozzarella-basilikaleipiä. Joskus mansikoilla höystettynä, joskus ilman. Talvella ehtii aina unohtaa, kuinka mahtavan makuisia kotimaiset kesätomaatit ovatkaan – nyt kun niitä saa taas, niitä sietääkin käyttää! Laadukkaaseen mozzarellaan kannattaa muuten myös näissä leipäsissä panostaa, vaikka myönnän kyllä, että itsekin aina välillä sorrun niihin superhalpoihin euron palleroihin.

Tämän kesäisen postauksen myötä vetäydynkin sitten pienimuotoiselle blogitauolle, kun häivyn tästä muihin maisemiin nyt toviksi. Oikein hyvää ja aurinkoista kesää ja riemukasta juhannusta kaikille! Palataan asiaan taas jossain vaiheessa ensi kuuta 🙂
 

Kesäleipäsiin tarvitaan:

maalaisleipää
tuorejuustoa
tomaattia
mozzarellaa
mustapippuria myllystä
tuoretta basilikaa
mansikoita (tai vaihtoehtoisesti aurinkokuivattuja tomaatteja)