Udon-nuudelikeitto tofun ja lehtikaalin kera

Helppa ja maukas Japani-henkinen soppa syntyy tofusta, udon-nuudeleista ja lehtikaalista!

Japanilainen ruokakulttuuri on minulle tuttu oikeastaan vain ja ainoastaan sushin kautta. Misokeittokin on vain etäisesti tuttu, sillä en ole juurikaan sitä itse kotona valmistanut. Misotahnalla saa kuitenkin nuudelikeittoon ripauksen eksotiikkaa ja mukavasti makua. Kun mison lisäksi liemeen laittaa porisemaan tofua, lehtikaalia, udon-nuudeleita ja herkkusieniä, saa aikaiseksi varsin maukkaan ja täyttävän sopan! Keitos viimeistellään keitetyillä kananmunilla ja korianterilla.

misokeitto

(4 annosta)

  • 4 kevätsipulia
  • 6 suurehkoa tuoretta herkkusientä
  • 300 g pehmeää tofua
  • 1,5 l kasvislientä
  • 3 rkl misotahnaa
  • 1 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
  • 1 pieni chili
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 200 g lehtikaalia
  • 400 g kypsiä udon-nuudeleita
  • 2 keitettyä kananmunaa
  • kourallinen tuoretta korianteria

Silppua kevätsipulit ja paloittele sienet ja tofu. Laita keätsipulien vihreät osat hetkeksi syrjään. Kuullota kevätsipulin valkoiset osat, sienet ja tofu kattilan pohjalla pähkinäöljyssä. Kaada sitten kattilaan kasvisliemi. Lisää misotahna, raastettu inkivääri, hienonnettu chili ja soijakastike. Keitä 15 minuuttia. Lisää sitten kattilaan silputtu lehtikaali. Keitä vielä hetki, kunnes lehtikaali painuu hieman kasaan. Jaa kypsät udon-nuudelit lautasille (huom. mikäli käytät raakoja nuudeleita, 200 g on sopiva määrä, kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan). Kaada keitto nuudelien päälle. Asettele annosten päälle keitetyt kananmunan puolikkaat. Ripottele lopuksi päälle silputtua tuoretta korianteria sekä kevätsipulien vihreät osat.

Advertisement

Vuohenjuusto-lehtikaalispagetti

Nopeat ja näpsäkät pastaruoat ovat kova sana arkisin – etenkin sellaiset, jotka valmistuvat samassa ajassa kun pasta kypsyy.

Tämä simppeli pikapasta loihdittiin kolmesta pääraaka-aineesta: lehtikaalista, vuohenjuustokuutioista ja spagetista. Maustettiin valkosipulilla, chilillä ja sitruunalla, ja viimeisteltiin oliiviöljyllä ja parmesaanilla. Bellissimo, sanois italialainen!

lehtikaalipasta

(2 annosta)

  • 200 g spagettia
  • loraus hyvää oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • 1 tl chilirouhetta
  • suolaa ja pippuria
  • 100 g lehtikaalia
  • 100 g vuohenjuustokuutioita
  • 2 rkl silputtua ruohosipulia
  • 0,5 dl raastettua parmesania

Keitä pasta al denteksi. Sekoita pienessä kulhossa kunnon loraus oliiviöljyä, sitruunamehu ja raastettu valkosipulinkynsi. Mausta chilirouheella, suolalla ja pippurilla. Pilko lehtikaali, poista isoimmat lehtiruodit. Kuumenna loraus oliiviöljyä pannulla ja paista lehtikaalia siinä, kunnes se on sopivan rapeaa. Lisää pannulle keitetty spagetti ja oliiviöljyseos. Sekoita hyvin keskenään. Lisää joukkoon vuohenjuustokuutiot sekä hienonnettu ruohosipuli. Sekoita lopuksi parmesaani joukkoon. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan mausteita/oliiviöljyä.

Tofu-nuudelikeitto

Joulukuun viikonloput ovat olleet yhtä suurta ruokajuhlaa. Uusi viikko on sen vuoksi ollut mukava aloittaa hieman keveämmillä appeilla!

Tämä kepeähkö tofu-nuudelikeitto on imaissut vaikutteita Aasian puolelta. Maukkaan liemen, tofun ja nuudelin lisäksi sopassa uiskentelevat lehtikaali ja herkkusienet, mutta käytännössä keiton voi säveltää vapaasti jääkaapin senhetkisen vihannestarjonnan mukaan. Maistuu ilahduttavan freesiltä ja lämmittää mukavasti joulukuun kelmeydessä!

tofu-nuudelikeitto

(2 isoa lautasellista)

  • 250 g tofua
  • 2 pientä levyä nuudeleita
  • 3 tuoretta jumboherkkusientä
  • 3 lehtikaalin lehteä
  • 2 kevätsipulia varsineen
  • 1 litra kasvislientä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • pieni pala tuoretta inkivääriä
  • 1-2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl hoisinkastiketta
  • 1 rkl srirachakastiketta
  • 1 pieni lime

Paloittele tofu. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja ruskista tofut siinä. Mausta tofut soijakastikkeella paistamisen aikana. Kypsennä nuudelit ja laita ne syrjään odottamaan.

Viipaloi herkkusienet ja silppua lehtikaali ja kevätsipulit. Kuumenna loraus öljyä kattilan pohjalla ja ruskista sienet siinä. Kaada päälle kasvisliemi ja anna kiehahtaa. Lisää joukkoon raastetut valkosipulinkynnet, raastettu inkivääri, hoisinkastike, sriracha sekä soijakastike. Lisää soijaa ensin ruokalusikallinen, ja lisää sitä sitten tarpeen eli keiton suolaisuuden mukaan lisää. Lisää silputut kevätsipulit ja lehtikaalit ja keitä, kunnes kaali painuu vähän kasaan. Purista joukkoon limen mehu ja lisää keittoon myös paistetut tofukuutiot. Tarkista maku. Jaa keitetyt nuudelit lautasille ja kaada keitto päälle.

tofu-nuudelikeitto

Caesarsalaatti lehtikaalilla, kikherneillä ja avokadolla

Caesarsalaatti on salaattimaailman ikiklassikko ja kruunaamaton kunkku.  Perinteinen caesar on hyvin valmistettuna erinomaisen hyvää, mutta se on aina tuntunut vähän valeterveelliseltä ruualta. Kun salaatin hukuttaa tuhtiin salaatinkastikkeeseen, parmesaaniin ja krutonkeihin, niin ainoaksi keveäksi ja terveelliseksi komponentiksi jää romainesalaatti – joka ei sekään kyllä ravintoarvojensa puolesta terveysruokiin lukeudu.

Caesarsalaatti ei silti ole caesarsalaatti ilman yllä mainittuja kolmea komponenttia. Kun tätä salaattia tekee mieli, parmesaani, krutongit ja ihanan raskas caesarkastike vain yksinkertaisesti kuuluvat asiaan. Siksipä tekaisin sunnuntailounaaksi caesarin, jonka ravinnearvoja nostatin korvaamalla romainesalaatin lehtikaalilla ja lisäämällä joukkoon avokadoa ja kikherneitä. Toimii tämä klassikko näinkin!

caesarsalaatti

(kahdelle)

  • 1 prk kikherneitä
  • oliiviöljyä, suolaa, pippuria, chilihiutaleita
  • 1/2 pussi lehtikaalia
  • 1 avokado
  • 2 dl krutonkeja
  • caesarkasiketta
  • parmesania

Levitä kikherneet öljyttyyn uunivuokaan ja lorauta sekaan oliiviöljyä. Rouhaise joukkoon suolaa, pippuria ja chiliä ja sekoita. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Silppua lehtikaali ja paloittele avokado. Laita lehtikaali, avokadot, kikherneet ja krutongit lautsalle ja sekoita joukkoon caesarkastike. Vuole päälle parmesaanilastuja.

Lehtikaalikeitto savulohella

Tammikuu on perinteisesti aikaa, jolloin tehdään katumusharjoituksia ruoka- ja liikuntatottumusten saralla. Kuntosalit ruuhkautuvat, ja hetkeksi aikaa ruokavalio putsataan sokerista, vehnästä, rasvasta ja milloin mistäkin. Viheriäiset keitokset ja pirtelöt sopivatkin tästä syystä tammikuun tematiikkaan täydellisesti!

Supervihannes lehtikaali (kavereiden kesken kale vaan) on mm. siitä mainio lehtivihannes, että se tuuraa moitteetta pinaattia ruuassa kuin ruuassa. Esimerkiksi pinaattikeiton ystäville sellainen vinkki, että lehtikaalista saa loihdittua aivan yhtä maukkaan sopan kuin pinaatistakin. Tämä viherkeitos voidaan tarjota esimerkiksi keitetyn kananmunan, raejuuston tai ruiskrutonkien kanssa, oman soppani kyytiin pääsi savulohta. Simppeli resepti on peräisin Salla Korpelan mainiosta Kale-kirjasta. Kuva huono, soppa hyvä!

Lehtikaalikeitto

Lehtikaalikeitto

Resepti: Salla Korpela: Kale – kaikkea hyvää lehtikaalista

  • 2 sipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 200 g lehtikaalin lehteä
  • 2 dl (kaura)kermaa
  • 8 dl kasvislientä
  • suolaa ja pippuria
  • tarjoiluun esim. keitettyä kananmunaa tai savulohta

Puhdista lehtikaali, poista lehtiruodit ja silppua se sekä sipuli. Sulata nokeare voita kattilan pohjalla ja kuullota siinä sipulia ja lehtikaalia miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää joukkoon kasvisliemi ja keitä noin 10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella vähän (keitto on mielenkiintoisempaa, jos se ei ole aivan sileää sosetta) ja lisää joukkoon kerma. Mausta suolalla ja pippurilla. Halutessasi voit antaa keitolle potkua ripauksella tabascoa. Jos keitto on liian juoksevaa, suurusta maizena-suurusteella.

Tomaattinen sieni-lehtikaalirisotto ja mozzarellabroileri

Pyhäinpäivän ruoka-agendalla oli jotakin vaivatonta ja leppoisaa, mutta satavarmasti herkkua syötävää. Risotto on aikojen saatossa todettu sopivaksi konseptiksi tähän tarkoitukseen ja ihan eritoten viikonloppuun ajoitettuna.

Kaapissa oli rasiallinen kuivattuja tatteja, jotka pääsivät sulostuttamaan hieman erilaista, tomaattipohjaista risottoa. Risoton seuralaiseksi valmistui simppeliä mozzarellalla täytettyä uunikanaa. Täydellistä himahimmailuruokaa marraskuun ensimmäiseen viikonloppuun!

lehtikaali-sienirisotto

Tomaatti-lehtikaali-tattirisotto

  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 3 lehtikaalin lehteä
  • 2 dl kuivattuja tatteja
  • 2 dl arborioriisiä
  • noin 5 dl kasvislientä
  • 1 tlk kirsikkatomaatteja
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • kourallinen tuoretta ruohosipulia
  • suolaa ja pippuria
  • 1 dl parmesania
  • iso nokare voita

Silppua sipuli, valkosipulinkynsi ja lehtikaalin lehdet. Liota sienet vedessä ja pilko ne. Kuumenna loraus öljyä kattilan pohjalla ja kuullota sipuleita siinä. Lisää lehtikaalit ja sienet, freesaa hetki. Lisää riisi ja kääntele, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Lisää kasvislientä ja tölkkitomaatteja hiljalleen aina kun edellinen nestelisäys on imeytynyt riisiin. Keittele miedolla lämmöllä välillä hämmentäen, kunnes risotto on pehmeää ja kermaista. Mausta sitruunan mehulla, ruohosipulilla, suolalla ja pippurilla. Sekoita lopuksi parmesan  ja voi joukkoon.

Mozzarella-basilikakana

  • 3 broilerin fileeleikettä
  • 1 pallo mozzarellaa
  • kourallinen tuoretta basilikaa
  • suolaa ja pippuria

Siivuta mozzarella ja silppua basilika. Tee fileisiin viillot ja täytä ne mozzarellalla ja basilikalla. Suolaa ja pippuroi fileet ja sulje ne paistonarulla tai hammastikulla. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja lisää broilerit pannulle. Paista niistä pinnat kiinni ja siirrä sitten uunivuokaan, jonka pohjalle on kaadettu vähän kasvislientä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes kana on kypsää.

Lohta, kurpitsa-kvinoasalaattia ja tahinijogurttia

Huomaan aina välillä havahtuvani siihen, miten hirveän vähän kalaa tulee loppujen lopuksi syötyä. Lähikaupassa ei ole tuoretiskiä, vakuumiin pakatut kalat ovat viime vuosina alkaneet vähän iljettämään, ja pakastealtaasta ongittu fisu maistuu aina vähän kuivalta ja valjulta. Eilen otinkin asioikseni lähteä korttelia pidemmälle kalaan tuoreen tavaran perässä!

Luonnostelin päässäni lämpimän, syksyhtävän kvinoasalaatin ja tuumasin, että lohi voisi olla tarkoitukseen sopivin yksilö tällä kertaa. Luulin tekeväni nopeasti valmistuvaa sunnuntaisalaattia, mutta jotenkin päädyin yhdellä kädellä keittämään kvinoaa, paistamaan pannulla kalaa ja paahtamaan uunissa kurpitsaa, toisella pilkkomaan kasviksia ja sekoittamaan kastikeaineksia. Lopputulos oli kuitenkin pienten ponnistelujen väärti; terveellinen, herkullinen ja sesonginmukainen!

Lohi-kvinoasalaatti

(3 annosta)

  • 450 g lohta fileenä
  • 1,5 dl kvinoaa
  • 1 pieni hokkaidokurpitsa
  • 4 lehtikaalin lehteä
  • 1 dl mantelilastuja
  • 1 dl kuivattuja karpaloita/aprikoosia/tms.
  • ½ sitruuna
  • suolaa, pippuria, chilirouhetta
  • 1 dl bulgarianjogurttia
  • 1 rkl tahinia
  • 1 tl sitruunanmehua
  • suolaa ja pippuria

Huuhtele ja keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemessä. Kuutioi kurpitsa ja silppua lehtikaali. Öljyä uunivuoka ja laita sinne kurpitsakuutiot. Rouhi joukkoon suolaa, pippuria ja chiliä. Lorauta sekaan oliiviöljyä, sekoita ja paahda 200-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia tai kunnes kurpitsa on kypsää. Kuumenna loraus öljyä pannussa ja lisää lohi pannulle. Rouhi päälle suolaa ja pippuria ja paista lohi molemmin puolin. Ota lohi pois pannulta, lisää tarvittaessa vähän öljyä ja paista lehtikaalisilppu siinä nopeasti, kunnes lehtikaali hieman pehmenee. Sekoita kulhossa keskenään kvinoa, kurpitsakuutiot, lehtikaali, mantelit ja karpalot/aprikoosit. Mausta sitruunamehulla, suolalla, pippurilla ja chilirouheella.

Sekoita jogurtti ja tahini keskenään. Mausta sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Tarjoa paistettu lohi kvinoasalaatin ja tahinijogurtin kera.

Lohi-kvinoasalaatti

Tatti-lehtikaalipasta

Laiska lauantai. Cityihminen löntystelee torille todetakseen, että luontohan antaa just nyt parastaan ja kerää muikeana herkkutatit paperipussiin.

Lauantai on yleensä parasta ja otollisinta aikaa kikkailukokkailulle, mutta aina ei vaan jaksa tai ehdi. Tatit päätyivätkin näin ollen pikapastan sekaan. Hyvää viikonloppua, muistakaa käydä metsässä ja/tai torilla poimimassa aarteet talteen!

IMG_1944

  • pari isoa kourallista lehtikaalia
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 200 g tatteja
  • 1 dl rouhittuja pähkinöitä
  • 2 dl kermaa
  • 200 g nauhapastaa
  • tiraus sitruunamehua
  • suolaa, pippuria, timjamia
  • parmesania
  • nauhapastaa

Silppua lehtikaali, sipuli ja valkosipulinkynsi. Paloittele sienet. Kuumenna nokare voita pannulla ja freesaa lehtikaalit siinä. Siirrä syrjään odottamaan. Kuumenna taas voita pannulla ja lisää sipulit, valkosipulit ja sienet. Kuullota pari minuuttia ja lisää sitten pähkinät ja lehtikaalit joukkoon. Kaada pannulle kerma ja mausta sitruunamehulla, suolalla, pippurilla ja timjamilla. Sekoita keitetty nauhapasta joukkoon ja lisää raastettu parmesaani. Tarkista maku.

Kantarelli-lehtikaalispagetti

Oli kesä, oli loma. Yhdessä ne suistivat ihmisen totaaliseen uusavuttomuuteen, jonka syövereissä jaksoi kokata vain voileipiä tai vyöryä ulos syömään. Nyt, kun kukkarossa sitten asustaa Matti, ja arki on muutenkin pistänyt lomalöröilylle stopin, on aika skarpata myös ruuanlaiton saralla.

Perusasioista on hyvä aloittaa tauon jälkeen. Niin kuin vaikka sesonkisuosikista kantarellipastasta, joka valmistuu käden käänteessä ja on aina hyvää. Vannon ehdottomasti kermaisen version nimeen, vaikka tämänkertainen tuotos olikin öljypohjainen, lehtikaalilisällä. Ei huono tämäkään!

kantarellipasta

(kahdelle)

1 litra kantarelleja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 isoa kourallista ruukku- tai babylehtikaalia
pari reilua lorausta hyvää oliiviöljyä
1/2 sitruuna + vähän kuoriraastetta
1 dl tuoretta persiljaa
suolaa ja pippuria
raastettua parmesania
spagettia kahden hengen tarpeisiin

Laita spagetti kiehumaan. Pilko kantarelleja hieman pienemmiksi. Silppua myös sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sieniä ja sipuleita pannulla öljyssä, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Rouhaise sienten päälle hieman suolaa ja pippuria. Lisää sitten joukkoon keitetty ja valutettu spagetti ja sekoita hyvin keskenään. Kaada sekaan pari isoa lorausta öljyä. Lisää myös silputtu lehtikaali, puolikkaan sitruunan mehu sekä hieman sitruunan kuoriraastetta. (Jos käytät ns. tavallista lehtikaalia, jonka lehtiruoti on paksumpi ja kovempi, lehtiruodit on syytä poistaa ja lehtikaalisilppu etukäteen kuullottaa pannulla öljyssä pehmeäksi.) Mausta suolalla, pippurilla sekä silputulla persiljalla. Tarkista maku, lisää tarpeen mukaan öljyä ja viimeistele annokset raastetulla parmesanilla.

Lehtikaaliletut

Voimavihanneksena ja ravintoarvojensa puolesta todellisena superfoodina tunnettu lehtikaali on aina aiheuttanut minulle hieman päänvaivaa. Ensin yritin vimmatusti pitää siitä, ja kun vihdoin aloin pitää, kyllästyin melko nopeasti lehtikaalilla kyllästettyihin smoothieisiini, -salaatteihini ja -munakkaisiini. Onneksi maailmankuvani asian suhteen on nyttemmin laajentunut, ja lehtikaali löytää yhä tiensä ostoskoriini vähintään joka toinen viikko.

En liene ainoa lehtikaalista puoliväkisin tai spontaanisti innostunut; harvassa tuntuvat olevan ne kaupat, joista tätä voimarehua ei nykyään saisi. Lisäksi kauppojen valikoimakin on viime aikoina laajentunut, kun sen perustavaran rinnalle on tullut myös babylehtikaalia sekä ruukkulehtikaalia. Erittäin mukavia tuttavuuksia molemmat, joskin niiden säilyvyys ei vedä millään tasolla vertoja tavalliselle pussilehtikaalille, joka tuntuu säilyvän jääkaapissa iäisyyden.

Yksi mainio tapa päästä eroon kaappiin pyörimään jääneistä lehtikaaleista on tehdä niistä lettuja, ihan tavallisten pinaattilettujen tapaan. Nämä lettuset maistuvat paitsi perinteisen puolukkahillon, myös esimerkiksi savulohen, raejuuston tai muna-raejuustoseoksen kanssa – testattu on useampaan otteeseen!

lehtikaaliletut.jpg

Resepti kirjasta:
Salla Korpela: Kale – Kaikkea hyvää lehtikaalista

150 g lehtikaalia
4 dl täysmaitoa
3 munaa
2-3 dl jauhoja
suolaa
voita

Puhdista lehtikaalit ja poista lehtiruodit. Hienonna lehtikaalin lehden tehosekoittimessa maidon kanssa. Sekoita kulhossa maitoseoksen joukkoon munat, jauhot ja suola. Anna turvota puolisen tuntia. Paista letuiksi pannulla voin kanssa. Tarjoile esim. puolukkahillon kera.