Korealaistyyliset rapuvartaat ja kaali-vermisellisalaatti

Sunnuntai on yhtä kuin grillauspäivä!

Tällä kertaa grilliin päätyi tirisemään jättiravunpyrstöjä korealaisittain maustettuna. Rapuvartaiden resepti on  peräisin Helsingin Sanomista, lisukkeeksi inspiroin simppelin ja freesin salaatin varhaiskaalista, kurkusta ja riisinuudeleista. Aasia ja grilli ne yhteen soppii!

Rapuvartaat

(Resepti: Katja Bäcksbacka, HS)

  • 400 g jättiravunpyrstöjä (raakana pakastettuja)
  • ½ limetin mehu
  • 1 pieni valkosipulinkynsi
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 2 tl sambal oelek -chilitahnaa
  • 2 rkl vaahterasiirappia

Ota ravunpyrstöt ajoissa sulamaan jääkaappiin. Laita puiset varrastikut veteen likoamaan. Kuori sulaneet pyrstöt, mutta halutessasi jätä pyrstöihin kuorta pieni ”häntäpala” koristeeksi. Poista suoli. Kuivaa pyrstöt talouspaperilla.

Purista limetistä mehu. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita maustekastikkeen ainekset kulhossa keskenään. Laita ravunpyrstöt kulhoon, sekoita. Anna marinoitua 30–40 minuuttia.

Pujottele pyrstöt varrastikkuihin. Kypsennä vartaita kuumassa grillissä noin 2 minuuttia per puoli. Sivele grillauksen alkuvaiheessa pinnat vielä maustekastikkeella. Viimeistele halutessasi seesaminsiemenillä, tuoreella korianterilla ja chilisilpulla. Tarjoa vartaat heti.

Varhaiskaali-riisinuudelisalaatti

  • 300 g varhaiskaalia
  • 10 cm pätkä kurkkua
  • 1 kesäsipuli varsineen
  • 1 levy riisivermiselliä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1/2 limen mehut
  • 2 rkl tuoretta korianteria

Suikaloi kaali ja kurkku ja silppua sipuli. Kypsennä riisinuudeli pakkauksen ohjeen mukaan. Paista kaali nopeasti pannulla öljyssä niin, että kaali pehmenee hieman mutta jää napakaksi. Sekoita kaali, kurkku, sipuli ja riisivermiselli keskenään kulhossa. Mausta soijalla, kalakastikkeella, limen mehulla sekä silputulla korianterilla. Tarkista maku.

Advertisement

Katkarapu-herkkusienicarbonara

Klassinen pasta carbonara muuntuu ja muokkautuu moneksi. Tämän pastalegendan perusainekset – kerma, parmesaani ja munankeltuaiset – luovat ruoalle niin maukaan pohjan, että kaiken muun voikin sitten säveltää tilanteen mukaan!

Tämänkertaisen arki-carbonaran aineksiksi valikoituivat katkaravut, herkkusienet ja tilli. Parmesaanin ja mustapippurin kanssa suosittelemaan noudattamaan nyrkkisääntöä “Enemmän on enemmän”.

(2 annosta)

  • 200 g pastaa
  • 1 pss (180 g ) katkarapuja
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 salottisipuli
  • 100 g herkkusieniä
  • 1 dl kermaa
  • 1 dl raastettua parmesaania
  • 2 kananmunan keltuaista
  • mustapippuria ja suolaa
  • kourallinen tuoretta tilliä

Keitä pasta al denteksi ja valuta se. Sulata katkaravut. Silppua valkosipulinkynsi ja sipuli, paloittele sienet. Kuumenna loraus öljyä pannussa ja kuullota sipulit ja valkosipulit siinä. Lisää joukkoon sienet ja ruskista nekin. Sekoita kerma, parmesaani ja keltuaiset keskenään kulhossa. Rouhaise sekaan kunnolla suolaa ja pippuria. Lisää kermaseos, pasta ja katkaravut pannulle ja sekoita ne sienten ja sipulien kanssa. Saksi joukkoon tilliä ja lisää vielä tarpeen mukaan mustapippuria ja parmesaania.

Katkarapu-savulohirisotto

Lauantai = risottopäivä!

Tämänkertaiseen lauantairisottoon tyhjenneltiin jääkaapin ja pakastimen sisältöä: katkarapuja, kylmäsavulohta ja pinaattia. Lopputulos oli vienosti merellinen, ja se suorastaan suli suuhun.

savulohi-katkarapurisotto

(2 annosta)

  • 1 pieni sipuli
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • 1 lehtisellerin varsi
  • 2 dl risottoriisiä
  • noin 4 dl hummerilientä fondista
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1/2 sitruuna
  • 1 ps (180 g) katkarapuja
  • 2 siivua kylmäsavulohta
  • 0,5 dl raastettua parmesania
  • iso nokare voita
  • 25 g tuoretta babypinaattia
  • mustapippuria

Silppua sipuli, valkosipulinkynsi ja sellerinvarsi. Kuumenna loraus öljyä kasarissa ja kuullota sipuli, valkosipuli ja selleri siinä. Lisää sitten pannulle risottoriisi ja kääntele, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Lisää hummerilientä ja valkoviiniä hiljalleen aina kun edellinen nestelisäys on imeytynyt riisiin. Jatka näin, kunnes riisi on al denteä ja risoton koostumus kermaista. Mausta mustapippurilla, puolikkaan sitruunan mehulla sekä noin teelusikallisella sitruunan kuoriraastetta. Lisää katkaravut ja paloiteltu kylmäsavulohi. Sekoita myös voi ja parmesaani joukkoon. Lisää lopuksi revitty pinaatti ja sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Temaki-sushit

Jokavuotinen joulunjälkeinen ilmiö on täällä taas: kun on liki viikon verran ahtanut itseensä jouluruokia tai muita kotiruokia, tekee mieli ihan mitä tahansa muuta. Ennen kaikkea mausteisia, hieman eksoottisempia makuja.

Ensimmäiseksi lomienjälkeiseksi lounaaksi askartelinkin tänään temaki-susheja, noita hauskoja sushitäytteillä lastattuja merilevätötteröitä. Näissä oli ripaus sitä kaivattua eksotiikkaa, ja olivat lisäksi juuri sopivan kevyitä ähkykauden jälkeen. Temakien rullaaminen on helppoa kuin heinänteko: havainnollistava video tötteröiden käärimiseen löytyy mm. täältä. Sopivat esimekiksi uudenvuoden suupaloiksi kuohuvan kera nautittaviksi!

temaki-sushi

temaki-sushi

Tarvitset:

  • sushiriisiä
  • merileväarkkeja
  • wasabia

Täytteeksi esimerkiksi (3-4 täytettä per tötterö):

  • kylmäsavulohta tai tavallista lohta fileenä
  • avokadoa
  • katkarapua
  • mätiä
  • kurkkua
  • keitettyjä broccolinin varsia tai parsaa
  • tulista silmusalaattia
  • retiisiä
  • tuoretta babypinaattia

Lisäksi:

  • seesaminsiemeniä
  • srirachakastiketta tai srirachamajoneesia
  • soijakastiketta tai teriyakikastiketta

Keitä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta se riisiviinietikalla. Leikkaa merileväarkki kahtia. Levitä sushiriisiä toiselle puolelle arkkia ja sipaise sen päälle wasabia. Asettele päälle poikittain halutut täytteet. Ripottele päälle seesaminsiemeniä sekä haluamiasi kastikkeita. Rullaa tötteröksi. Reuna pysyy parhaiten kiinni, kun sen ”liimaa” kiinni sushiriisillä.

temaki-sushi

temaki-sushi

Katkarapu-avokadopasta

Kun nälkä on kiljuva ja aikaa vähän, apuun rientää pikapasta. Kaikkein pikaisin pastaa syntyy niin, että pastan kypsyessä sekoitetaan keskenään kastikeaines, jota ei tarvitse edes kypsentää.

Lauantain pikapastan kastike valmistuikin tällä nimenomaisella taktiikalla. Spagetin keittyessä sekoitin keskenään hieman oliiviöljyä, limen mehua ja srirachaa, ja heitin perään katkarapuja, avokadoa, kevätsipulia, rucolaa, korianteria ja cashewpähkinöitä. Voilà! Kastikkeen tulisuutta voi säätää annostelemalla srirachaa omaan maun mukaan – oma periaatteeni on “enemmän on enemmän”.

katkarapu-avokadopasta

(1 annos)

  • 80-100 g spagettia
  • 1 dl katkarapuja
  • 1/2 avokado
  • 1 kevätsipuli
  • 1/2 lime
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • n. 1 rkl srirachakastiketta, oman maun mukaan
  • 1 valkosipulinkynsi
  • suolaa ja pippuria
  • kourallinen rucolaa
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • kourallinen suolattuja cashewpähkinöitä

Keitä spagetti suolatussa vedessä. Pilko avokado ja kevätsipuli, silppua rucola ja korianteri. Hienonna valkosipulinkynsi. Purista limen mehu kuppiin ja sekoita oliiviöljy, sriracha ja valkosipuli joukkoon. Paista katkaravut nopeasti pannulla. Yhdistä ravut, keitetty spagetti ja avokado keskenään kulhossa. Sekoita kastike joukkoon ja rouhi sekaan myös suolaa ja pippuria. Lisää rucola, korianteri ja cashewpähkinät. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan öljyä/srirachaa/mausteita.

katkarapu-avokadopasta

Avokadorisotto, jättikatkaravunpyrstöjä ja persiljaöljyä

Kun viikonloppuna haluaa syödä jotakin kivaa ja takuuhyvää, risoton puoleen on helppo kääntyä!

Lauantairisoton koostumuksesta ei ollut vielä kauppaan astellessa minkäänlaista visiota, mutta jostain syystä avokadot osuivat silmääni. No miksipäs ei, kaikkeahan on kokeiltava? Pehmeän avokadorisoton makupariksi valikoituivat mehevät jättikatkaravunpyrstöt, ja kokonaisuuden kruunasi persiljaöljy.

(2 annosta)

  • 1 salottisipuli
  • 2 kevätsipulia
  • 1 valkosipunlinkynsi
  • 2 dl risottoriisiä
  • 6 dl kasvislientä
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1 rkl sitruunanmehua
  • 1 avokado
  • nokare voita
  • parmesania
  • suolaa ja pippuria
  • 200 g jättikatkaravunpyrstöjä
  • kourallinen tuoretta lehtipersiljaa
  • pieni pala tuoretta chiliä
  • 1- 2 rkl oliiviöljyä

Pilko sipuli, kevätipulien valkoinen osa ja valkosipulinkynsi. Silppua myös kevätsipulin vihreät varret mutta laita ne syrjään odottamaan. Kuumenna loraus öljyä kattilassa ja kuullota sipulit siinä. Lisää riisi ja kääntele, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Lisää kasvislientä ja valkoviiniä hiljalleen aina kun edellinen nestelisäys on imeytynyt riisiin.  Keittele, kunnes risotto on pehmeää ja kermaista. Lisää loppuvaiheessa joukkoon sitruunan mehu sekä kevätsipulin silputut varret. Muussaa avokado haarukalla kulhossa ja lisää avokadomössö risoton joukkoon. Sekoita lopuksi joukkoon voi ja raastettu parmesanjuusto. Lisää tarpeen mukaan suolaa ja pippuria.

Sulata ravunpyrstöt. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja paista ravut nopeasti käännellen muutaman minuutin ajan. Varo ylikypsentämästä rapuja.

Laita kulhoon kourallinen persiljaa, oliiviöljy, pieni pala chiliä ja ripaus suolaa. Survaise sauvasekoittimella sileäksi tahnaksi. Lisää öljyä tarpeen mukaan. Tarjoa risotto rapujen ja persiljaöljyn kera.

Kolumbialainen kalapata

Taloudessamme on uusi arkiruokasuosikki: kolumbialainen kalapata!

Idea ja resepti tähän uuteen mieliruokaan on peräisin My Colombian Recipes -blogista. Käytössä reseptiä on kuitenkin hieman modattu; arkisempi ja hivenen suomalaisempi versio syntyy seitistä ja katkaravuista. Kerman ja kookosmaidon määrä saattaa kuulostaa tuhdilta, mutta lopputulos on yllättävän freesi ja tietysti hurjan herkullinen. Jopa paljon parjattu pakasteseiti toimii tässä älyttömän hyvin!

kolumbialainen kalapata

(4 annosta)

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 pieni punainen paprika
  • 1 pieni vihreä paprika
  • 1 pieni bataatti
  • 3 dl kermaa
  • 1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
  • 1 kalafondikuutio
  • 2 tl kurkumaa
  • 1 tl paprikajauhetta
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 400 g seitiä fileenä
  • 170 g katkarapuja
  • 1/2 ruukku tuoretta korianteria

Silppua valkosipulinkynnet ja sipuli. Paloittele paprikat. Kuori ja paloittele myös bataatti. Kuumenna loraus öljyä padassa ja lisää valkosipulinkynnet ja sipuli. Kuullota ja lisää sitten paprikat ja bataatit. Pehmennä kasviksia noin 10 minuutin ajan. Kaada sitten kattilaan kerma, kookosmaito, mausteet, kalafondi ja limen mehu. Kiehauta ja lisää sitten tomaattipyre ja sulatettu ja paloiteltu kala. Anna porista hiljalleen noin vartin verran. Lisää lopuksi katkaravut sekä silputtu korianteri. Tarjoa keitetyn riisin kanssa.

Jokirapucarbonara

Pasta carbonara on äärettömän hyvää, helppoa ja nopeaa arkiruokaa. Senpä vuoksi tämä iätön pastaklassikko sopi kuin nenä päähän tähän tavalliseen, laiskaan keskiviikkoon!

Koska en itse ole suuri pekonin ystävä, valmistin carbonaran tällä kertaa jokiravunpyrstöistä. Tämä ruoka valmistuu kutakuinkin siinä ajassa kun pasta kypsyy, eli tuorepastan ollessa kyseessä alta aikayksikön. Paljoa tämän enempää ei voi ruuanlaitosta enää lintsata!

jokirapupasta

  • 250 g tuorepastaa
  • 1 prk (320 g /170 g) jokiravunpyrstöjä
  • 2 dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl raastettua parmesania
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • suolaa ja pippuria
  • 2 kevätsipulia tai vastaava määrä ruohosipulia

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ravunpyrstöt. Sekoita kerma, munat ja parmesaani keskenään kulhossa, mausta suolalla ja pippurilla. Valuta pasta ja kaada se takaisin kattilaan. Kaada päälle kerma-parmesaaniseos, silputut kevätsipulit sekä jokiravunpyrstöt. Sekoita ja kuumenna nopeasti. Tarkista maku, lisää mausteita tarpeen mukaan. Tarjoile halutessasi raastetun parmesanin ja rucolan kanssa.

jokirapupasta

Sahramirisotto ja chili-valkosipuliravut

Pääsiäislomalta tervehdys! Mikäli huomisen vapaapäivän menu vielä mietityttää, risotto on aina hyvä vaihtoehto luomaan pientä juhlaa pyhäpäivään.

Itsehän en ole valmistanut vielä ainuttakaan pääsiäisruokaa tänä vuonna itse, vaan astellut suvereenisti valmiisiin pöytiin nauttimaan niiden antimista. Tämä risotto on viikon takaa – mentiin ja törsättiin vähän maailman kalleimpaan mausteeseen.

sahramirisotto ja jättikatkaravut

  • 200 g jättikatkaravunpyrstöjä
  • 2 tl chilitahnaa
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • 1 pieni sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 dl risottoriisiä
  • 6 dl kanalientä
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1/2 rkl sitruunan mehua
  • 1/2 tl sahramia
  • 1/3 punttia lehtipersiljaa
  • maun mukaan suolaa ja pippuria
  • reilu nokare voita
  • parmesania

Sulata ravunpyrstöt. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja freesaa silputtua valkosipulia sekä chilitahnaa siinä hetki. Lisää ravunpyrstöt pannulle ja paista nopeasti käännellen muutaman minuutin ajan. Varo ylikypsentämästä rapuja.

Pilko sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna loraus öljyä kattilassa ja kuullota sipulit siinä. Lisää riisi ja kääntele, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Lisää kanalientä ja valkoviiniä hiljalleen aina kun edellinen nestelisäys on imeytynyt riisiin.  Keittele, kunnes risotto on pehmeää ja kermaista. Mausta sitruunan mehulla, persiljalla, sahramilla, suolalla ja pippurilla. Sekoita lopuksi joukkoon voi ja raastettu parmesanjuusto.

Katkarapu-avokadosuupalat

Loisteliasta uutta vuotta 2017! Avataan peli uuteenvuoteen sopivalla pikkusuolaisella.

Näitä pieniä ja nopeita sormisyötäviä pyöräytin uudenvuodenpäivänä, kun yleinen olotila oli flegmaattinen eikä oikea ruuanlaitto houkuttanut. Lounas korvattiinkin pienellä kivalla naposteltavalla Helsingin Sanomien ohjeen inspiroimana. Sellaisella pienellä poikkeuksella, että nachot korvattiin seesamikekseillä – texmex oli selvästi maittanut suomalaisille uudenvuodenaattona, sillä seuraavana päivänä kaupan texmex-hylly ammotti tyhjyyttään. Eipä tuo haitannut, seesaminsiemenillä ryyditetyt voileipäkeksit ajoivat kutakuinkin saman asian!

Katkarapu-avokadosuupalat

  • 16 pyöreää nachoa (tai pyöreää voileipäkeksiä seesaminsiemenillä)
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • ½ tl sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 1 limetti
  • 1 iso tai 2 pientä avokadoa
  • 16 jättikatkaravunpyrstöä (tai 1 rs katkarapuja)
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • ½ tl mustapippuria
  • ½ tl sipulijauhetta
  • ½ tl chilihiutaleita
  • ½ tl timjamia
  • ½ tl oreganoa
  • öljyä paistamiseen

Mausta ensin katkaravut. Yhdistä suola, valkosipulijauhe, paprikajauhe, mustapippuri, sipulijauhe, chilijauhe, timjami ja oregano mausteseokseksi. Sekoita jättikatkarapuihin ja kääntele. Jätä maustumaan siksi aikaa kun valmistelet nachot.

Lado nachot tarjoiluvadille. Puolita avokadot, poista kivi. Nosta avokado kuorestaan lusikalla. Muhenna avokadoa haarukalla. Mausta limettimehulla, suolalla ja sokerilla. Jaa seos nachoille.

Paista maustetut katkaravut öljyssä kuumalla paistinpannulla. Paista rapuja vain noin 1–2 minuuttia molemmin puolin, jotta ne eivät ylikypsy ja sitkisty.

Aseta yksi ravunpyrstö kunkin avokadonachon päälle. Viimeistele tuoreella korianterilla.