Ramenburger

Olen toisinaan vähän hidas reagoimaan kulinaarimaailman uusimpiin villityksiin. En varsinaisesti millään ruokatrendien aallonharjalla ratsastanut, kun tuossa muutama viikko sitten valmistin avokadopastaa ensimmäistä kertaa elämässäni – näin suvereenisti vuoden muuta maailmaa jäljessä. Olen siinä mielessä vähän fiiliskokkailija, etten esimerkiksi voi päättää maanantaina, että lauantaina teen ruuaksi sitä ja tota. Enhän minä voi tietää monta päivää etukäteen, mitä lauantaina tekee mieli! Tästä syystä hyvätkin ruokahitit saattavat jäädä nurkkaan odottamaan sitä hetkeä, että inspiroidun niistä ihan toden teolla ja spontaanisti.

Mutta sitten tuli New Yorkista tämä paljon kohkattu ramenburger, japanilaisen ramen-keiton aineksista inspiraatiota imenyt nuudelipurilainen. Idea kuulosti niin perin juurin kieroutuneelta, että pakkohan sitä oli kokeilla heti. Hampurilainen on hyvää, ramen-keitto on hyvää – eihän tällä konseptilla voisi pieleenkään mennä!

ramenburger.jpg

Eikä mentykään, sillä hyväähän tämä oli. Siitä en tiedä, onko tässä mitään järkeä, mutta tarvitseeko ruuassa herkullisuuden lisäksi muuta järkeä ollakaan? Nuudelisämpylän tekeminen ei myöskään ollut yhtään niin turhauttavaa kuin olin kuvitellut, joten uskallan suositella tätä kreiseilyä muillekin kaltaisilleni rähmäkäpälille. Itse mokasin vain siinä, että paistoin nuudelisämpylöitä toiselta puolelta liian pitkään eli läpirapeiksi, kun tarkoituksena olisi ollut paistaa niitä vain hetki tai ei ollenkaan. Omien burgereideni väliin valmistin kalkkunapihvit, mutta tältä osin variaatiomahdollisuuksien määrä lienee ääretön. Lihattoman lokakuun hengessä ajattelin tehdä näistä piakkoin tofuversion.

Ja nyt kun tätä asiaa on hetken jo ehtinyt pureskella, niin eihän tämä homma vaikuta enää yhtään niin hullunkuriselta ja väärältä. Jos oletetaan näin länsimaisesta vinkkelistä, että hampurilainen on yksi maailman suosituimpia ruokia, niin onhan se oikeastaan aika ihmekin, ettei kukaan ole aiemmin keksinyt kehitellä perinteisen hampurilaissämpylän tilalle jotain ihan muuta. Yhtäkkiä ajatus nuudelisämpylästä ei kuulosta enää yhtään niin nurinkuriselta…

ramenburger2.jpg

(2 hampurilaista)

Nuudelisämpylät
2 levyä nuudeleita
1 kanaliemikuutio
2 kananmunaa

Keitä nuudelit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan kanaliemikuutiolla maustetussa vedessä. Valuta nuudelit ja anna niiden jäähtyä. Riko munat nuudelien joukkoon ja sekoita. Jaa muna-nuudeliseos tasaisesti neljään pyöreänmuotoiseen astiaan, joissa on hampurilaispihvejä ajatellen sopivan kokoiset pohjat. Peitä kukin lautasella oleva nuudelisatsi kelmulla ja pinoa lautaset jämäkästi toistensa päälle. Laita ylimmäisen lautasen päälle jokin astia painoksi. Siirrä koko keko jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi.

Kuumenna loraus öljyä pannulla ja paista jähmettyneitä nuudelikiekkoja yhdeltä puolelta noin viisi minuuttia. Käännä sitten kiekot ja paista halutessasi vielä toiselta puolelta pari minuuttia. Kokoa burgerit: nuudelisämpylä, rucolaa, sriracha-kastiketta, kalkkunapihvi ja silputtua kevätsipulia, päällimmäiseksi toinen nuudelisämpylä.

Kalkkunapihvit

200 g kalkkunanjauhelihaa
1 kevätsipuli
1 salottisipuli
pieni pala tuoretta inkivääriä
0,5 rkl soijakastiketta
1 tl sriracha-kastiketta
0,5 dl panko-leivänmuruja
tuoretta korianteria
suolaa, mustapippuria ja limepippuria myllystä

Silppua sipulit, raasta inkivääri ja silppua korianteri. Yhdistä kulhossa kalkkunanjauheliha, sipulit, inkivääri, sriracha- ja soijakastike, leivänmurut ja korianteri. Rouhaise joukkoon suolaa sekä musta- ja limepippuria. Sekoita hyvin keskenään ja muotoile massasta neljä pihviä. Paista pihvit pannulla öljyssä molemmin puolin, kunnes liha on kypsää ja pinta kauniin ruskea.

Lisäksi
rucolaa
sriracha-kastiketta
kevätsipulia

Advertisement

Top Chef -blogihaaste #3: Lintuhaaste


 

Viimeistä Top Chef -blogihaastetta viedään! Tällä kertaa tulikokeen teemana oli valmistaa annos vapaavalintaisesta linnusta. Helpon oloinen haaste aiheutti yllättävänkin paljon harmaita hiuksia; siivekkäät eivät ole minulle oikein maistuneet pitkilleen, ja lisäksi tielle osui sairastelua ja muita pieniä vastoinkäymisiä. Jotain sain sentään riivittyä kasaan, mutta miksikään luovuuden riemuvoitoksi tätä ei voi luonnehtia.

Tässä haasteessa olisi tietenkin voinut piillä mahdollisuus kokeilla jotain täysin uutta lintulajia. Ensin ajattelin, että voisin kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni ankkaa. Harmi vain, että allekirjoittanut on joutunut jonkun loputtomalta tuntuvan flunssakierteen kouriin, eikä uusien juttujen kokeiluun yksinkertaisesti ole ollut minkään sortin voimavaroja tai jaksamisia. Alistuin kohtalooni ja päätin siis tehdä jotain tuttua ja turvallista jostain tutusta ja turvallisesta linnusta. Viimeisenä mahdollisena päivänä sain raahattua räkäisen ryytyneen olemukseni ruokaostoksille. Alkuperäisenä suunnitelmana oli kokeilla Reinin lihan luomubroileria, ja siksipä kipitinkin ensi alkuun Hakaniemen halliin. Sieltä sain valitettavasti vastaukseksi eioota, ja harmistuneena jouduin tyytymään marketin vähemmän eettiseen valikoimaan. Mukaan lähti loppujen lopuksi kalkkunanfileitä.

Koska flunssainen mielentilani ei tarjonnut mitään järin mullistavia ideoita, päätin jälleen kerran vetää simppeliä linjaa. Olen viime aikoina ollut viehtynyt kaikenlaisiin rullattaviin asioihin, kun kyökin puolella on valmistunut muun muassa tortillarullia ja munakasrullia. Loogisena jatkumona laitoin tietenkin sitten kalkkunanfileetkin rullalle. Sisälle päätyi hetken mielijohteesta tuoretta salviaa ja vuohenjuustoa, ja lisukkeeksi tekaisin sitruunaohrattoa. Minulta on turha kysyä, oliko ruoka hyvää – kiitos kadonneen maku- ja hajuaistini, en ole päiväkausiin kyennyt maistamaan mitään (mikä tekee muuten ruoanlaitostakin yllättävän vaikeaa!). Avopuoliskon mukaan ruoka oli kuitenkin monitulkinnaisesti ”ihan hyvää”. 😀

Salvialla ja vuohenjuustolla täytetyt kalkkunarullat
4 kalkkunanfileetä
suolaa ja pippuria
tuoretta salviaa
noin 100 grammaa vuohenjuustoa

Nuiji kalkkunafileitä tarvittaessa ohuimmiksi. Suolaa ja pippuroi fileet. Laita fileiden päälle salvianlehtiä ja pari kiekkoa vuohenjuustoa. Kieritä fileet tiukalle rullalle ja sulje cocktailtikulla. Ruskista rullat nopeasti pannulla voi-öljyseoksessa. Laita ne sitten 200-asteiseen uuniin siksi ajaksi, kunnes rullat ovat täysin kypsiä. Paistamisaika riippuu hyvin pitkälti fileiden paksuudesta ja siitä, kuinka kauan niitä on esikypsentänyt pannulla. 

Sitruunaohratto
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl ohrahelmiä
noin litra kanalientä
1 sitruunan mehut
1/2 sitruunan kuoriraaste
loraus kermaa
100 g raastettua parmesania
pari nokaretta voita
mustapippuria

Hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Kumoa kattilaan ohrahelmet ja sekoittele, kunnes ohra alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää sitten joukkoon pari desiä kuumaa kanalientä ja sekoittele. Lisää lientä pikkuhiljaa kerrallaan, kun edellinen nestelisäys on imeytynyt ohraan. Lisää joukkoon myös sitruunan mehu ja kuoriraaste. Jatka liemen lisäämistä, kunnes ohra on pehmeää ja kermaista. Lisää lopuksi joukkoon kerma, voi ja parmesaanijuusto. Sekoita huolellisesti ja mausta mustapippurilla ja halutessasi suolalla.
 

Savunmakuinen herkkusieni-kalkkunapasta

Jo entuudestaan simppeli ruoanlaittometodiikkani muuttuu yhä simppelimmäksi sen myötä, mitä vähemmän aikaa lieden äärellä kiinnostaa tai ehtii olla. Pasta + jonkin sortin pikakastike ovatkin hyvinkin näpsäköitä tällaisina aikoina 🙂 Tästä piti alunperin tulla ihan vain sienipasta, mutta kun huomasin, että kalkkunaleikkeissä oli käsillä viimeinen käyttöpäivä, kippasin nekin sekaan. Lopputulos saattoi muistuttaa epäilyttävästi pasta carbonaraa…
 

(2 annosta)

1 sipuli
n. 6 siivua savukalkkunaleikettä
250 g tuoreita herkkusieniä
1 prk Kippari-ruokakermaa
suolaa, pippuria
5 kerää nauhapastaa
parmesania

Silppua sipuli, suikaloi kalkkunaleikkeet ja viipaloi sienet. Kuumenna loraus rasvaa pannulla ja kuullosta siinä sipulit. Lisää kalkkunaleikkeet ja paista ne rapeiksi. Kippaa myös sienet pannulle ja kuullota. Kaada sekaan Kippari-kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja raasta annosten päälle parmesania.