Viikonlopun ruokaprojektina oli (vihdoinkin) kokata pakastimessa pötköttävät lampaankyljykset pois. Itse sain hommassa lisukevastaavan roolin, ja mielihän lähti välittömästi laukkamaan Lähi-idän suuntaan.
Yrteillä kyllästetty couscoussalaatti ja tahinilla maustettu jogurtti tasapainottavat aavistuksen raskaan makuista lammasta. Couscoussalaatti raikastettiin mintulla ja persiljalla, ja se toimii oivallisesti myös sellaisenaan tahinijogurtin kanssa. Lauantaiaterialla oli kuitenkin mukana myös rosmariini-valkosipuli-sitruunamarinoitua lampaankyljystä sekä paahdettuja tomaatteja.
Yrtti-fetacouscous
- 2 dl couscousia
- 10 cm pätkä kurkkua
- 1 punasipuli
- 150 g fetajuustoa
- ½ ruukku tuoretta minttua
- 1/3 ruukkua tuoretta korianteria
- 2 kevätsipulia
- 4 rkl sitruunan tai limen mehua
- 1 dl pinjansiemeniä
- pippuria, chilirouhetta, (suolaa)
Keitä couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Paloittele kurkku pieniksi paloiksi ja viipaloi sipuli. Paloittele myös feta ja silppua yrtit ja kevätsipulit. Yhdistä couscous, kurkku, sipuli, feta, yrtit ja kevätsipuli kulhossa. Mausta sitruunan mehulla, pippurilla, chilillä ja tarvittaessa suolalla. Lisää joukkoon myös paahdetut pinjansiemenet sekä loraus oliiviöljyä. Sekoita.
Tahinijogurtti
- 2 dl turkkilaista jogurttia
- 3 rkl tahinia
- 1 valkosipulinkynsi raastettuna
- 2 tl sitruunan mehua
- suolaa ja pippuria
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla.