Nyt sitä saa! Vaikuttaa vahvasti siltä, että nyhtökaura-askit ovat rantautuneet pysyvästi minunkin lähikauppani valikoimaan. Hamstraamiseen ei liene enää tarvetta, kun nyhtistä näyttäisi olevan tarjolla turvallinen määrä lähes jokaisella kauppareissulla.
Tykkään nyhtökauran rakenteesta hurjasti, ja se tuntuisikin sopivan ruokaan kuin ruokaan. Ihan peruspasta oli vielä testaamatta, joten sunnuntaiateriaksi sitten sellaista; munakoisolla, oliiveilla, basilikalla ja mintulla höystettynä. Mmmaukasta!
(5 annosta)
- 1 sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 chili
- 1 munakoiso
- 2 tlk kokonaisia kuorittuja tomaatteja
- noin 3-4 dl kasvislientä tai vettä
- 250 g nyhtökauraa (tomaatti-persilja-savupaprikamaustettu)
- 2 dl kalamataoliiveja
- 4 aurinkokuivattua tomaattia
- 2 tl kuivattua minttua
- suolaa ja pippuria
- 1/2 ruukku tuoretta basilikaa
- (raastettua halloumia)
Silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja chili. Paloittele munakoiso. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota sipuli, valkosipuli ja chili siinä. Lisää munakoisokuutiot pannulle ja paistele vielä muutaman minuutin ajan. Rouhaise suolaa päälle. Kaada tölkkitomaatit pannulle ja pieni tomaatteja lastan avulla. Lisää pari desiä nestettä ja sen jälkeen tarpeen mukaan, kunnes kastike on saostunut sopivasti. Lisää nyhtökaura, halkaistut oliivit ja pilkotut aurinkokuivatut tomaatit. Anna kastikkeen porista hiljalleen puolisen tuntia. Mausta suolalla, pippurilla ja mintulla. Tarjoile kastike keitetyn pastan kanssa ja ripottele annosten päälle tuoretta silputtua basilikaa sekä halutessasi raastettua halloumia.