Sunnuntai, mikä ihana päivä juoda kahvia oikein pieteetillä ja nauttia aamupalaa hiljakseen pidemmän kaavan mukaan!
Toisinaaan, kuten tänään, tämä sunnuntaiaamufiilistely lähtee ihan lapasesta. Sitä huomaa muutama tunti heräämisen jälkeen juoneensa pannullisen kahvia ja syöneensä vähintään herkkuleivän, kananmunaa jossain muodossa ja jonkun tuhdin smoothien. Enemmän aamupalaa kuin koko viikolla yhteensä siis!
Tänään smoothie oli makua karpalo-banaani-veriappelsiini, ihan kotoa löytyvän tarjonnan sanelemana. Jännittävyyden nimissä päätin lisätä smoothieen myös kookosmaitoa, joka toikin kaivattua lisäpiristettä ja ripauksen eksotiikkaa muuten melko perussettiin.
Karpalosmoothie
- 2 dl pakastekarpaloita
- 1 pieni banaani
- 1 (veri)appelsiini
- 0,75 dl kookosmaitoa
- chiansiemeniä
- ripaus vaniljasokeria tai hunajaa
Anna karpaloiden sulaa hieman. Yhdistä karpalot sekä paloiteltu banaani ja appelsiini kulhossa. Surauta sauvasekoittimella sekaisin ja lisää kookosmaito ja chiansiemenet. Tarkista maku ja makeuta maun mukaan.