Chilikala ja feta-bataattikiekot

Näin hienoa aurinkopäivää ei ole raaskinut hassata sisätiloissa hyörimiseen. Niinpä lounaaksikin piti kehitellä jotakin nopeasti ja vaivattomasti valmistuvaa, keväisen kepeää syötävää. Höyrytyskoriin laitettu kala valmistuu itsestään ilman sen kummempia ponnisteluja, ja uunin kautta käytetystä bataatista saa aina takuuhyvän lisukkeen.

Kala oli tänään laatuaan hauki. Se osoittautui paitsi koko kalatiskin kukkaroystävällisimmäksi, myös hyvinkin herkulliseksi valinnaksi. Ruodoista viis! Höyrytys on lisäksi aivan loistava tapa kypsyttää kala ja säilyttää sen luontainen maku ja mehukkuus.

bataattikiekothauki

Uunitetut fetabataatit

  • 1 bataatti
  • oliiviöljyä, suolaa ja pippuria
  • 100 g fetajuustoa
  • kourallinen tuoretta babypinaattia

Pese bataatti huolellisesti ja leikkaa se noin sentin paksuisiksi kiekoiksi. Laita kiekot leivinpaperilla vuorattuun tai öljyttyyn uunivuokaan. Sivele kiekot oliiviöljyllä ja rouhaise niiden pintaan suolaa ja pippuria. Laita uunivuoka 225-asteiseen uuniin noin 15-20 minuutiksi. Kun bataatit ovat viittä vaille kypsiä, murustele niiden päälle fetajuusto ja laita uuniin vielä noin viideksi minuutiksi, kunnes juusto on hieman sulanut. Ota bataatit uunista ja revi kiekkojen päälle babypinaattia. Tarjoa lisukkeena.

Chili-yrttikala

  • 300 g vaaleaa kalaa fileenä
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta chiliä
  • tuoreyrttejä

Laita vesi kiehumaan kattilaan. Laita höyrytyskorin pohjalle pala leivinpaperia ja kalafileet sen päälle. Rouhaise kalojen pintaan suolaa ja pippuria ja asettele chiliviipaleita ja haluamaasi tuoreyrttiä, esim. rosmariinia, päälle. Kun vesi kiehuu, nosta höyrytyskori kattilan päälle. Anna kypsyä noin 10-15 minuuttia, tai kunnes kala on kypsää. Kypsymisaika riippuu fileiden paksuudesta.

bataattikiekot2

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s