Tuttavani kertoi hiljattain järjestäneensä illallisjuhlat, joiden teema valittiin summamutikassa maailmankartalta. Teemamaaksi oli valikoitunut Brasilia. Tulin siinä tuumineeksi, että brasilialiainen ruokakulttuuri on kyllä jäänyt itselleni varsin vieraaksi, enkä muista juurikaan valmistaneeni ruokaa sieltä suunnalta. Sääli sinänsä, sillä Etelä-Amerikan ruokakulttuurit kuulostavat ihan jo lähtökohtaisestikin eri kiehtovilta!
Kuin tilauksesta tämä brasiliaisen katkarapukeiton ohje tuli vastaan vielä samana iltana Tastespottingia selatessa. Eksoottisesta alkuperästään huolimatta keitto rakentuu ihan tavallisista perusraaka-aineista, jotka löytyvät jokaisen siwan ja alepan hyllyltä. Suurin piirtein samoja makuja sisältävällä reseptillä olen itse asiassa jo vuosikausia valmistanut erästä katkarapu-kookospataa – joka oli muuten kaikkien aikojen ensimmäinen ruoka, jonka opettelin tekemään itse.
Tässäpä siis varsin vinkeä vinkkivitonen vaikkapa huomista varten: heittäydy aivan kreisiksi ja vaihda perinteiset torstain hernekeitot tähän brassisoppaan! Tomaatti, kookos ja rapuset ne vaan yhteen soppii.
(4 annosta)
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
1 tlk kuorittuja kokonaisia tomaatteja
7 dl vettä
1 dl riisiä
chilirouhetta, mustapippuria
2 dl kookosmaitoa
2 pussia (à 180 g) katkarapuja
1 pieni sitruuna
kourallinen tuoretta persiljaa
Silppua sipuli, valkosipuli ja paprika. Kuumenna loraus oliiviäljyä kattilassa ja kuullota sipulit ja paprikat siinä. Lisää tölkkitomaatit, vesi ja riisi kattilaan ja anna kiehahtaa. Mausta chilirouheella. Anna kiehua hiljalleen, kunnes riisi on kypsää. Kaada sitten kookosmaito joukkoon. Kiehauta ja lisää katkaravut. Kiehauta taas, mutta älä keitä. Purista keittoon vielä sitruunan mehu ja mausta mustapippurilla ja silputulla persiljalla.