Täällä taas: blinit

Blinisesonki jyllää taas ravintoloissa sellaisella volyymilla, ettei blinimielihaluilta ole voinut välttyä tänäkään vuonna. Ja hyvä niin, sillä blinit ovat aivan mahtavaa sydäntalven syötävää!

blini2.jpg

Parin mainion ravintolakokemuksen jälkeen päätin laittaa itsekin sormet taikinaan ja harrastaa pientä blini-ilottelua kotonakin. Näitä tuli itse asiassa tehtyä jo monta viikkoa sitten, mutta nyt tuli hoppu mainita pari sanaa blinistä – blinit, kuten monet muutkin venäläiset ruoat, sopivat nimittäin tuhtiutensa vuoksi nimenomaan kylmään vuodenaikaan, minkä vuoksi nämä onkin blogattava nyt eikä kesäkuussa.

Resepti on lainattu suoraan Myllyn Parhaan tattarijauhopussin kyljestä. Päällisiksi oli tarjolla mätiä, smetanaa, punasipuli- ja tillisipulia sekä savulohitahnaa. Jokin tässä hommassa vaan osuu ja uppoaa!

blini3

Blinit
Resepti: Myllyn Paras

4 dl bulgarianjogurttia tai kermaviiliä
20 g hiivaa
2½ dl tattarijauhoja
1 tl sokeria
1½ dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 keltuainen
1 valkuainen

Lisäksi:
mätiä (tai savulohta)
sipulisilppua
smetanaa

Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota 1-2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeseen ja anna käydä pidempäänkin, esim. yön yli viileämmässä (jääkaapissa).

Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja vaahdoksi vatkattu valkuainen viimeisenä. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä.

Tarjoa kuumana mädin, smetanan ja sipulin kanssa, myös graavista tai kylmäsavustetusta kalasta tehdyt täytteet sopivat hyvin.

Savulohitahna
Resepti: Yhteishyvä

200 g lämminsavulohta
1 prk (200 g) ranskankermaa
1 prk (99 g/ 65 g) pieniä kapriksia
2 – 3 rkl silputtua tilliä
ripaus rouhittua mustapippuria

Hienonna lohi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

blini.jpg

Advertisement

2 thoughts on “Täällä taas: blinit

  1. Oikolukuohjelmani sekä Kotus ja Finnspell kehottavat kyllä käyttämään iitöntä muotoa, enkä näköjään muutenkaan saa enää otsikkoa muutettua… joten joudumme nyt pitäytymään ilottelussa. Koeta kestää. 😉

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s