Pippurimylly: Salvia-herkkusienipasta

Keväällä laitoin hetken mielijohteesta muiden yrttien oheen kasvamaan myös salviaa, tuota minulle varsin vierasta yrttiä. Se onkin kasvanut lähestulkoon yhtä mallikkaasti kuin esimerkiksi basilika – minulla vain on ollut vähän vaikeuksia keksiä mihin sitä käyttäisin. Tällä kertaa päätin sitten saksia sitä hieman pastan sekaan. Salvia ei kuitenkaan ole mitenkään pakollinen elementti tässä supernäppärässä ja nopeassa ruuassa.

Söin tässä taannoin äitimuorini tekemää vallan herkullista herkkusienipastaa, johon hän oli käyttänyt Floran herkkusienellä ja vaalealla balsamicolla maustettua kasvirasvasekoitetta. Itse olen suhtautunut aina vähän epäilevästi noihin maustettuihin ruokakermoihin sun muihin, mutta tässä tapauksessa minun piti ehdottomasti matkia perässä. Ihan kelpo tuote kyllä, miellyttävän makuinen ja mukavan täyteläinen, vaikkei toki oikean kerman koostumukseen olekaan verrattavissa.

(2 annosta)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 200 g jumboherkkusieniä
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
1 prk (2,5 dl) Flora Maku -kasvirasvasekoitetta, herkkusieni ja vaalea balsamico
tuoretta salviaa
n. 150-200 g fusillipastaa
raastettua parmesania

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet ja viipaloi sienet. Kuumenna loraus öljyä/voita pannulla ja freesaa siinä sipuleita, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää sienet ja paistele sekoittaen muutama minuutti. Mausta sieni-sipuliseos suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Lisää pannulle kasvirasvaseos ja anna porista miedolla lämmöllä hetki. Silppua joukkoon tuoretta salviaa. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja ripottele annosten päälle parmesania.

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s